tiistai 11. marraskuuta 2008

Vielä arvonnasta

Anonyymi ihmetteli tuolla kommenteissa, miksi arvonnan pitää olla tiettynä päivänä tietyllä kellonlyömällä, jos teen sen kotona. Mielelläni minäkin sitä viikolla siirtäisin eteenpäin! ;)

Alunperinhän oli siis tarkoitus arpoa neuletapaamisessa, mutta se ei nyt onnistu. Arvon siis huomenna kotona, kunhan selviän kokouksesta. Sitä ennen kuitenkin olen joutunut numeroimaan kaikki arvontaan osallistuvien kommentit, jotta voin käyttää satunnaislukugeneraattoria. Ja niitä kommentteja on aika monta sataa, kun monet osallistuvat kaikkiin kategorioihin. Teen valmiiksi myös listan arpavoitoista. Mahdollisesti yritän myös etsiä kommenttisumasta jo hänet, joka on neulonut eniten lapsille ja hyväntekeväisyyteen ja saa muistamisia.

Tämän kaiken yritän jaksaa tänään - eilen jaksoin hädintuskin pysyä hengissä. Veljeni häät olivat lauantaina ja jännityksen lauettua väsymys ilmeni suorastaan fyyisenä pahoinvointina. Nyt olo on vain muuten surkea.

Huomenillalla siis arvon joka kategorian voitot, teen aiheesta postauksen ja mahdollisuuksien mukaan otan yhteyttä jokaiseen voittajaan, jotta hän tietäisi lähettää yhteystietonsa voiton lahjoittajalle.

Näin tämä toimii.

5 kommenttia:

Helmis kirjoitti...

Kaisa hyvä!
Pliis, tee se arvontahässäkkä sitten, kun oikeasti jaksat ja ehdit.

Se ON nimittäin oikeasti melkoinen ruljanssi, kun nyt ilmeisesti joudut sen yksin tekemään. Vai voisko vastuuta jakaa vähän muillekin?
Voi tietty olla helpompi lopulta kuitenkin tehdä se itse, kun sulla nyt on kuitenkin kaikki tiedot noista arvontajutuista jo olemassa jne, mutta jos suinkin saisit jonkun vähän avittamaan, niin tee se.

Ethän sentään ota paineita siitä, onko ne arvonnat just jollain tietyllä kellonlyömällä valmiit! Onhan vain hauskaa odotella tuloksia (en mä edes ole moneen päivään muistanut koko asiaa, nyt sattumalta kurkistin tänne sukkasatoon) ja kyllä ne sitten aikanaan ehtii toimittaa oikeisiin osoitteisiin.
No, ymmärrän kyllä senkin, että haluat jo saada asian hoidetuksi, jotta voisit jatkaa elämää ilman sukkakerhon emännyyttä :).
Mutta ilman paineita :).
Kyllä me nyt sen verran voidaan joustaa, isot ihmiset!

Kaisa kirjoitti...

Helmis kulta, olet ihan oikeassa: haluan pian velvollisuuksista eroon! :)

Mulla on vaan oikeasti kamala väsy ja tänään sattui vähän ikäviä juttuja, niin että olin pikkuisen yliherkkä. En tiedä, tarkoittiko anonyymi että arvonnan voisi lykätä myöhemmäksi vai että se pitäisi tehdä heti, mutta ajattelin vähän selvitellä mitä kaikkea pitää tehdä ennen kuin voin voittajien nimet tänne pläjäyttää.

Helpoimmalla tässä vaiheessa pääsen, kun hoidan homman loppuun yksin. Itse asiassa voittopostauskin on jo kirjoitettu, vain voittajien nimet puuttuvat - sen homman teen huomenillalla joskus.

Ensi vuodeksi hommaan varmaankin apuemäntiä, jos Sukkasato saa jatkoa. On sadonkorjaajienkin etu, että emo pysyy lyönnissä! :)

Mikaela kirjoitti...

Toivon että sukkasato jatkuu ensikin vuonna, niin kivaa kun tämä olikin!! Loistavasti olet kaikki hoitanut, arvonnat suoritat sitten kun jaksat/ehdit! Ei mitään paniikkia, ihan jaksamisesi mukaan!! Hyvää päivänjatkoa! :)

TiiQ kirjoitti...

Ehdottomasti oman jaksamisen mukaan, eihän tästä tempauksesta SAA jäädä emolle paha maku suuhun! Kaikesta huolimatta ne arvontapalkinnot (niin mukavia kuin ne ovatkin) ovat tässä jutussa toissijainen, hienointa ehdottomasti oli jakaa yhteinen neulomiskokemus näiden kahden kuukauden aikana - siitä jättimäinen kiitos Kaisa-emolle!

TeSa kirjoitti...

Ensi vuodelle sukkasatoa keräämään innostuu varmasti paljon lisää väkeä. On tämä niin kivaa seurattavaa ja innostuin ainakin jokaisesta uudesta sukkaparistaaneulomaan uudet parit.
Älähän emo väsy, onhan päivä vielä huomennakin...laulelee.