Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pirjo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pirjo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Lokakuun viimeinen sukkaparini

Ja samalla sukkasadon aikana tekemäni yhdeksäs sukkapari valmistui tänä aamuna.

Sukat on kokoa 38. Lankana Socken Wolle ja 2½ numeron addeilla neulottuna langanmenekki kokonaista 56g. ;o))


Mielestäni yhdeksän paria sukkia on ihan hyvä saavutus. Kahdeksan paria oli aikuisten kokoa (pienimmät 38 ja isoimmat 42). Vain yhdet sukat oli lapselle. Ne oli tarkoitettu siskontytölle, mutta sorruin kuitenkin laittamaan nekin Vaakan keräykseen.. eli sukkatehdas jatkuu ainakin meidän huushollissa.

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Rinsessasukat serkkutytölle

Moi!

Sukat on siis kohta 40v täyttävälle serkulleni. ;o)) Luultavasti säästän joululahjaksi, koska synttärilahjaksi olen suunnitellut tekeväni pitsihuivin.

Vihdoin sain neulottua 7veikat loppuun, ja pääsin ihanien, ohuiden pätkävärjättyjen lankojeni kimppuun, joita onkin kertynyt aika kasa (reilusti yli kilo).

Näissä kokeilin ekaa kertaa ullan rinsessaneuletta, ja tykkäsin kovasti tehdä sitä. Lankana on tanskalainen 'strompe garn' (70% villaa ja 30% polyamidia, 50g = 150m), neulottu 2½ addeilla (piti tuokin mainita, kun ovat mun ainoat addipuikot, mutta sitäkin mieluisammat työvälineet, heh). Lanka oli aivan ihanaa neuloa, pehmeää ja soljuvaa.
Sukkien koko on 38, ja langankulutus 72g.

sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Kerttuni mun

Hei!

Nyt olisi minullakin valmiina ensimmäinen pari kerttuja. ;o)

Lankana 7 veikan vanha roosa, ihana väri minusta. Sukat on kokoa 40, neulottu 51 silmukalla ja 3½ puikoilla. Langanmenekki 87g. Sukat menevät joululahjaksi tädilleni.

Kuvassa sukat on jaloissa kokoa "erittäin kapea 37", siksi tuo huono istuvuus.

maanantai 24. syyskuuta 2007

Lisää sukkia Venäjälle ;o) ja muualle

Eli nämä sukat valmistui jo viime viikolla, mutta kun herra isäntä oli taas niin kiireistä että, niin kuvat ja sepustukset tulevat vasta nyt.

Sukat on taas ihan niitä perussukkia 7veikasta ja lisänä kirjavaa smartia, josta yritän parhaani mukaan päästä eroon. Nämä menevät Vaaka ry:n keräykseen.
Sukat on kokoa 39 ja 42, ja lankaa kului yhteensä 212g.


Sisko tilasi omalle 3-vuotiaalleen sukat. Ja kun ei kuulemma ollut väliä mistä langasta ne teen, niin tottakai nämä syntyi kokonaan smartista. (Sitä jäi jäljelle vielä parisenkymmentä grammaa, argh!) Sukat on kokoa 25, ja lankaa kului 59g.

Tämä oli siis syyssatoni kuudes sukkapari. ;o)


Yksi Kerttu on jo valmiina, mutta neuloin sen nelosen puikoilla, enkä ole yhtään tyytyväinen jälkeen. Taitaa mennä purkuun.

torstai 13. syyskuuta 2007

Sukkia Venäjälle ;o)

Hei!

Nämä kaksi sukkaparia valmistui jo pari päivää sitten (sukkasatoni neljäskin pari on jo yli puolen välin..), mies vain ei valmistunut aikaisemmin kuvaamaan.

Peruspunainen on 7 veljestä ja kirjava smartia. Smart on alennusheräteostos muutaman vuoden takaa, enkä lainkaan tykkää väristä. Lanka ei ole yhtään inspiroinut enkä ole keksinyt mitä siitä tekisin, mutta näin pääsen siitä ainakin eroon!

Sukat on kokoa 38 ja 39, ja yhteislangankulutus 182 g.


Sukat menevät siis Vaaka ry:n keräykseen. Parit sukat aion sinne vielä neuloa, kun erehdyin ostamaan Prismasta yhden 7 veikan lisää, kun halvalla sai...

keskiviikko 5. syyskuuta 2007

Rumilukset

Hei!

Täällä on esitelty toinen toistaan kauniimpia pitsisukkia ynnä muuta nättiä pätkävärjättyä tekelettä, niin mullapa olisi tässä esiteltävänä (ainakin tyttären sanojen mukaan) mahdollisimman rumat sukat. ;o))


Äitini innostui siivoamaan vaatekomeronsa, ja pois heitettävää löytyi 30-40 gramman nytynen mustaa villalankaa, rondon Pauliinaa... ;o) Sitä siis on nuo raidat, vihreä on ihan tavis-7-veikkaa, josta kului tähän vihoviimeinen kerä. Huh, pääsinpä siitäkin eroon!

Perussukat on kokoa 42, ja lankaa niihin kului yhteensä 120g.

Sukat menee Vaakan joulukassikeräykseen. Parit sukat yritän vielä neuloa Vaakalle (jäljellä on yksi punainen 7-veikka sitä varten), sitten minäkin siirryn "hienompiin" sukkalankoihin...

perjantai 31. elokuuta 2007

esittäydyn

Huomenta!
Liityin mukaan jo aikoja sitten, esittäytyminen vain unohtui...

Olen kohta 40v täyttävä 6 lapsen kotiäiti, joka ainoa harrastus tällä hetkellä on käsityöt. Sukkia neulon tietenkin omalle perheelle, mutta myös sukulaisille lahjaksi (unohtamatta vaakan keräyksiä). Sukkia on jo toivottu ensi jouluna lahjaksi! ;o))

Mun lankavarastosta on kohta 7veikat käytetty loppuun sukiksi ja vaakatilkuiksi. Nykyään mulla on iso muovilaatikko täynnä ohuita ihania pätkävärjättyjä sukkalankoja kuten stepiä, opalia, sockenwollea, regiaa ja pari kerää nallea. Näistä nyt tarttis muutamat sukat saada aikaiseksi. Saa nähdä miten ehdin, kun sisko jo tilasi tyttärelleen villapuvun (100cm) ja serkulle haluaisin neuloa pitsihuivin synttärilahjaksi. Mutta katsotaan! Mukava ainakin olla mukava sukkatalkoissa seuraamassa muiden aikaansaannoksia! ;o)