Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taija K. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taija K. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Viime hetkillä

Eihän tämä mennyt edes tiukalle! Vieläkin olisi puoli vuorokautta aikaa sukantekoon ;o)

Sain viimein valmiiksi baijerilaissukat, joiden ohje on Eunny Yangilta. En tiedä, voiko tätä laskea täysin mukaan Sukkasatoon, sillä ensimmäinen näistä sukista on valmistunut jo toukokuussa ja odotellut pariaan aika kauan. Nyt sitten sain päähäni, että toinen sukka on saatava valmiiksi vielä tämän kuun aikana, ja pusersin sen väkisin. Nyt voi siirtyä lapasten pariin hyvillä mielin. Laitan illemmalla näistä sukista tarkempaa tietoa blogiini.



Kiitokset Kaisalle sadon järjestelyistä ja kiitos myös kaikille, joiden ihania sukkia olen saanut katsella.

tiistai 16. lokakuuta 2007

Sainpas toisetkin tehtyä

Luulin jo, ettei yksiä sukkia enempää synny Sukkasadon aikana. Vaan tällaiset pienetpä syntyivät, kokoa kaiketi 22 ja lankaakin meni vain 32 grammaa. Lankana on - kuten kaikki kuvasta näkevät - 7 veljestä jättiraitaa. Tätä jäi tähteeksi miniän lapasista, ja jäipä vielä tämän jälkeenkin. Vaikka kuvasta saattaisi muuta luulla, langanpäät on päätelty! Sukat ovat menossa pieniä varpaita lämmittämään.

sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Ehdinpä syyskuussa

Hihhei, sain kuin sainkin syyskuulle sukat aikaiseksi. Hieman on hitaasti lähtenyt liikkeelle sadonkorjuu, mutta ei se mitään. Tuskin vauhti tästä kiihtyykään ;o)



Koon 41 sukat miehelleni 7vee Kantrista. Tarkempaa tietoa mallista ken halajaa, sitä löytyy täältä: Taijan kutomukset

perjantai 24. elokuuta 2007

Minuakin sukattaa

Heipä hei,
olen Taija ja tahdon mukaan sukkailuun. Sukkalankoja on kertynyt monenlaisia, jospa tämä yhteissukkailu saisi muutettua jonkin kerän sukiksi asti. En ole mikään erityinen sukkamaanikko, mutta säännöllisin välein sukkia kuitenkin teen, ja neulekirjoista juuri sukka-aiheiset ajattomuutensa vuoksi kiinnostavat eniten. Hankinkin juuri More Sensational Knitted Socks -kirjan.

En oikein tiedä, mitä kertoisin itsestäni, joten mainittakoon vaikkapa, että blogini löytyy osoitteesta http://kujatai.vuodatus.net, ja sieltä saapi lisätietoa.