maanantai 15. lokakuuta 2007

Valmista taas!



Jälleen kerran ihan tavalliset perussukat 2o2n-varrella, lankana Austemannin Step-sukkalanka. Nämä olivat sellaiset tilaussukat, kaveri valitsi ja osti itse langan eikä mitään toiveita esittänyt - paitsi että sukat langasta haluaa. Päädyin perussukkiin, kun en mitään mukavaa mallia keksinyt. Raitoja en viitsinyt kohdistaa, mukavemmat minusta näin. Sukat ovat suunnilleen kokoa 39-40, mutta tuntuvat aika venyviltä.

Kuvassa sukat ovat hieman oudon näköiset ja väritkin ovat vääristyneet. Enkä tietenkään lankoja vielä päätellyt, vaan ryntäsin kuvan heti nappaamaan.

Lankana Step oli mukava neuloa, tosin alussa tuntui hieman liukkaalta puikoilla. Vyötteessä mainitaan langan sisältävän Aloe Veraa sekä Jojoba öljyä, ovat siis varmaan mukavat ja hoitavat sukat.

Ei kommentteja: