Näytetään tekstit, joissa on tunniste Enni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Enni. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. lokakuuta 2007

Kolmet uudet valmiit sukat

Kahdelle siskonlapselle on ollut jo pari viikkoa sukat valmiina, mutta en ole saanut niistä blogattua aikaisemmin. Tässä nyt kuitenkin (huono) kuva:
















Kolmaskin uusi pari on valmistunut, mutta ne ovat hys-hys-hiljaa sukat, jotka menevät pukinkonttiin. Siksi niistä en laita kuvaa.

sunnuntai 23. syyskuuta 2007

Neulerintamalta jotain uutta

Useamman vuoden tauon jälkeen voin minäkin sanoa, että olen neulonut jotain ja saanut sen valmiiksikin:
















Sukat seitsemästä raitaveljeksestä siipalle. Koko 48. Lankaa meni ihan inaus yli 150 grammaa. Muuten sukat on neulottu tismalleen lankavyötteen ohjeen mukaan, mutta varsista tein pidemmät, 20-senttiset.

Suunnitelmissa olisi seuraavaksi neuloa kahdelle siskonlapselle sukat. Toivottavasti ehdin ne vielä tämän sodan melskeissä.

torstai 23. elokuuta 2007

Enni-ensikertalainen ilmoittautuu

Olen ensikertalaisena mukana missään ja ikinä blogineulomiseen liittyvässä! Olen sitä paitsi neulonut sukat viimeksi lukioiässä eli suunnilleen kymmenen vuotta sitten. Jonkin muutaman hassun neuleen olen muutamia vuosia sitten väkästänyt, mutta siinäpä sitten kaikki. Oikeaksi, varsinaiseksi käsityöihmiseksi en siis itseäni laske. :) Kouluiässä kyllä tein käsitöitä, mutta matkan varrella kaikki on jäänyt.

Asustelen Etelä-Suomessa, ja ikää on kertynyt 28 vuotta. Päivisin työskentelen kirjojen ja viestinnän parissa. Iltaisin kotona odottaa kotoa käsin etätöitä tekevä Jani-aviomies.

Innostuin tästä tempauksesta, sillä siippani on erittäin kylmäjalkainen ja on jo nyt elokuusta lähtien pitänyt kotona villasukkia jalassaan. Niitä ei ole hänellä kuitenkaan kuin muutama pari. Aion siis koittaa kutoa hänelle ainakin yhden parin sukkia lisää. Koko on 48.

Tänään jo ehdin tulostaa verkosta sukkaohjeen, ihan perussellaisen siis. Jos niistä nyt vaikka aloittaisi, jätän hifistelyt ja hienot kikkailut näin ainakin alkuun pois. Lankaakin ajattelin tänään käydä kaupasta hakemassa, mutta varsinainen tikuttelu alkanee vasta syyskuun puolen välin jälkeen, jolloin toivon mukaan saan työn ohessa tahkoamiini kasvatustieteen perusopintoihin liittyvän viimeisen tentin suoritettua.