Näytetään tekstit, joissa on tunniste esittely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste esittely. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. syyskuuta 2007

Sukkasatoa kuin sieniä sateella

Pitkin syyskuuta on tullut tehtyä sukkia ym. mutta netittömänä pääsen nyt vasta ensimmäisen kerran bloggaamaan (paikalliselle puhelinyhtiölle kiitos siitä että olen ilman nettiä).

No kaippa tässä tarvitsisi vähän itseään esitelläkin.

Kolmattakymmenettä elän ja täysin neuleiden lumoihin jäänyt. Minua riivaa vain töiden yksinkertaisuus ja usein näyttävät ja moni mutkaiset ohjeet lentää nurkkaan hämeämään, kun en jaksa niihin keskittyä (no aikaahan on vielä ja jos sit vaikka joskus eläkkeellä). Niin ja yksinkertainenhan on kaunista.
Höystän myös kaikki työni koiran karvalla.. on kyllä ollut mielessä että kerään koiriltani irtoavat villat ja teen/ teetän niistä joskus oikein lankaa (musta lanka on tässä talossa pannassa).
Minut löytää myös Kimalaisen tikuttelut blogista ja tunnetaan Kimalainen nimellä, et terppa vaan kaikille tutuille ja tuntemattomille.

Mutta tuo jaarittelu minusta saa riittää ja siirrytään asiaan elikkä...

Yhdet ihan perussukat kärjestä aloittaen teetee alpakasta.
Kolmet sniikkerit 7veikan jämiä hyödyksi käyttäen. Ja raidoitushan siksi sama et töppösistä tulisi mahd. samankokoisia.
Ja nämä kaikki menevät sukulaisten jalkoja lämmittämään joulupaketteihin.
Lisää jalanlämmittimistä voi lukea blogistani.

Mutta nyt täytyy ruveta miettimään uuden sukkasadon tekoa, jotta vielä muutaman sukulaisen kylmät jalat saisi lämmikettä jouluksi.

perjantai 31. elokuuta 2007

aurakin ilmoittautuu - vihdoinkin

On jäänyt tämä esittely aika viime tippaan, kutsun sain jo viikko sitten, mutta lähdin saman tien lomalle, joten en aikaisemmin ole ehtinytkään. Olen 24-v. teologian opiskelija Espoosta ja kirjoittelen gradua. Minut löytää blogistani Puikoilla Puuvillaa. Neuloa olen osannut kauemmin kuin edes voin muistaa ja sukkia tulee tehtyä aina silloin tällöin. Nyt on taas kova hinku, johtuisiko syksyn saapumisesta. Tämä kasa on jonkinlaisena inspiraationa, eiköhän näistä muutamat sukat valmistu. Venäjä-keräykseen en nyt lupaa neuloa mitään, olen sinne parit sukat aikaisemmin neulonut ja Apupupuja olen viime aikoina neulonut niin paljon, etten ihan heti viitsi hyväntekeväisyyteen neuloa. Voipi kuitenkin olla, että intoudun kuitenkin.

Voisiko joku vielä kertoa, miten bloggerissa linkitetään, en nyt keksinyt sitä tähän hätään.

Scaritsakin mukaan...



Enää ei tarvitse hautoa kauan. Kohta pääsee neulomaan...
Ennen en olekaan omistanut näin paljon ohuita, ihania sukkalankoja. On Fabelia, Regiaa, Stepiä...

Varaslähtöä en näistä ihanuuksista huolimatta ole ottanut, vaan olen tehnyt esivalmisteluja. Lankojen päät on tsekattu. Raidat kohdistettu... löytyipä väärinpäin keriytyvä keräkin ja pari solmua. Kaikki oli hetken valmista "pesässä", kunnes kahden nuorimman lapsen kanssa myöhästyttiin bussista. Seuraava linja-auto veikin meidät kostoksi Menitaan :D.

Eli lankamunia on tulossa tämän illan aikana lisää. Hih! Pitäisiköhän ihan valvoa keskiyöhön ja luoda silloin ensimmäiset silmukat puikoille :).

Scaritsan villat

torstai 30. elokuuta 2007

Merith täällä

Hei!

Olen 27 vuotias käsitöihin hurahtanut naisihminen pohjois suomesta. Kaikenlaista teen, mutta melkein aina on jokin kutomus käsissä. Tällä hetkellä ei ihme kyllä ole minkäänlaista sukkaa puikoilla, mutta vakaa aikomus on opetella tiimakantapää (tai mikä sen nimi nyt lieneekään :) tämän sukkasadon aikana.

Kotona on mies, poika, anoppi ja appi sekä kaksi koiraa ja kolme kissaa. Opiskelen agrologiksi ja toivottavasti viides vuosi toden sanoo ja valmistuisin keväällä. Tosin toivossa on hyvä elää;)

Sukkia olisi tarkoitus tehdä ainakin itselle ja pojalle. Ehkä myös lahjaksi äidille ja naapurin pojalle. Mulle kelpaavat vain mummin tekemät sukat.

Satu H täällä myös! :)

Hei vaan kaikille! :)

Sorgen kamalasti kun en oo ehtinytmuistanutsaanutaikaseksi aikasemmin esittäytyä. Liityin kyllä jo viikko sitten tai jotain..öh..

Aika moni mut jo varmaan kyllä tietääkin, oon Satu H, 27 vuotta on ikää ja Kokkolasta olen kotoisin.
Blogi on osoitteessa Satu H:n Väkerrykset.

Teen monenlaisia käsitöitä ja harrastelen muitakin kädentöitä. Sukkiakin tulee neulottua aina silloin tällöin. Yleensä kyllä ihan perussukkia. Pitsisukkia ette tule meikäläisen tekeminä näkemään, sen voin luvata. Inhoan pitsiä, ensinnäkään se ei sovi mun tyyliin yhtään ja toiseksi kammoan sen tekemisen monimutkaisuutta muutenkin, että en kyllä tee lahjaksikaan..

Huovutettavia tossuja rakastan. Viluvarpaat tykkää niistä myös kovasti. :) Pidän siis villasukkia/töppösiä kesät talvet.

Tämän vuoden saldona tällä hetkellä on kolmet tavalliset villasukat, kahdet sniikkerit, yhdet fuzzyfeet-tossut, yhdet tassu-sukat ja kahdet varpikkaat [kai nekin voi sukiksi laskea?].

Mitä olisi kiva opetella, niin joku erilainen kantapää, vaikka tiimalasi-sellainen. Jospa tämän kampanjan aikana tulisi viimein kokeiltua kun kaikki sitä niin kovasti kehuu.. :)

Tavallinen esittäytyy

Hei!

Minäkin liityin mukaan sukkasatoon, vaikka en voi taata, että ehtisin yhtään sukkaa satokauden aikana tehdä. Mutta ajatus on tärkein, ja haluan olla joka tapauksessa mukana Venäjä-keräyksessä.

Olen 33-v. matikanopettaja. Harrastan neulomista ja virkkausta, vaikka erinäisten kiireiden vuoksi harrastukset ovatkin jääneet vähän vähiin viime aikoina. Muita harrastuksia on mm. blogit, koira ja puzzle-tehtävät.

Minulla on myös blogi, jota tosin päivitän aivan liian harvoin...

keskiviikko 29. elokuuta 2007

KaraMelli esittäytyy

Tämä Sukkasato kuulosti niin mukavalta jutulta, että pakko on työntää nokkansa tännekin. Olen aina tykännyt tehdä sukkia, joten nyt on hyvä syy pistää sukkatehdas käyntiin. Tarkoituksena olisi samalla hyödyntää 10 % lankavaraston pienentämistä edes jonkin verran. Välillä täytyy tehdä myös puutarhaopintojen opinnäytetyötä, mutta toivon, että voin esittää jotain täälläkin. Osa sukista voi joutua vähän pienemmälle toitottelulle, sillä eihän sitä koskaan tiedä, että mihin pakettiin mikäkin sukkapari joutuu... Tällä hetkellä puikoilla on kahdet sukat. Teen välillä ihan tavallisia perussukkia ja välillä pitsisiä sukkia.
Itse olen aivan toivoton vilukissa, joten villasukat on kotona käytössä kesät ja talvet. Varsinkin talvella meillä on kotona ihan kamalan kylmät lattiat, joten villasukkia täytyy olla monet parit! Joskus junnuna ei oikein tullut arvostettua villasukkia, mutta kylläpä näin ajan kanssa on mieli muuttunut!

Silmu sukkasillaan

Olen Silmu, 26-vuotias pätkätyöläinen Tampereelta. Olen neulonut pienestä pitäen, ensimmäisen villapaitani yläasteikäisenä. Olen neulonut milloin mitäkin sormikkaista neuletakkeihin ja kaulaliinoihin. Neulon sillai hiljaksiin, pitkään ja sinnikkäästi. Tärkeintä ei ole saada valmista nopeasti vaan saada jotain tekemistä käsille ja tehdä jotain kivaa itse. Innostun aina välillä jostain uudesta, mutta pitkien projektien kanssa innostus aina välillä lopahtaa ja työ saattaa lojua yksinäisenä jopa vuosia kunnes joskus tartun siihen taas ja päätän, että nyt teen sen loppuun. Osien yhteen ompeleminen ja muu viimeistely on mielestäni kaikkein vähiten mukava osa käsitöitä. Onneksi sukissa ei ole montaa lankaa pääteltävänä eikä yhtään saumaa ommeltavana. Ne eivät varmaan siksi jää juuri ikinä kesken.

Tein viime talvena tilaussukat pikkuveljelleni ja kevään aikana myös kaverilleni. Tajusin, että sukankutomisvastuu onkin ehkä nyt siirtynyt minulle ja meille muille käsityötaitoisille nuorille naisille, kun ikäluokkani mummot alkavat käydä vähiin ja äidit eivät tunnu kovin paljon käsitöitä tekevän. Itsekin olen sukkien suurkuluttaja, sillä varpaita palelee usein. Talvella kuljen villasukissa vuorokauden ympäri ja kesälläkään en luovu yösukista kuin helteisimpinä öinä.

Tänä syksynä olisi tarkoitus karsia lankavarastoa ainakin kymmenen prosenttia, enempi karsiminenkaan ei olisi pahitteeksi. Koska tänään tekemäni lankainventaarion mukaan minulla on aika reilusti perinteisiä sukkalankoja, niin niitä on hyvä sitten kulutella Sukkasadon merkeissä hyvässä seurassa. En ole tehnyt aiemmin oikein muunlaisia sukkia kuin suht perinteisiä, joskus raidoilla. Vasta vähän aikaa sitten aloitin elämäni ensimmäiset pitsisukat ja nyt olisi innostusta erilaisten sukkamallien kokeiluun. Toivon, että tämän blogin kautta niitä voisi löytyä, kun katselen teidän muiden tuotoksia ja seikkailen blogeissanne.

Varaslähtönä aloittamani sukat pääsen toivottavasti esittelemään jo piakkoin, parhaassa tapauksessa jo viikonloppuna. Teen myös muita käsitöitä kuin sukkia. Silmun silmukat on blogini, jossa kerron myös niistä muista käsityöprojekteista. (Esimerkiksi viime syksynä innostuin amigurumeista, tosin monet niistä odottavat edelleen osien täyttämistä ja yhteenompelua.)

Huh, tulipas tästä nyt todella pitkä. Minä-minä-minä. Pahoitteluni. :) (Jos siis jaksoit lukea tänne asti.)

tiistai 28. elokuuta 2007

Heips kaikille,
joululahjasukkia on suunniteltu jo viidet, mutta yhtiäkään ei ole ehditty aloittaa. Päivät hurahtaa pienen ripeästi konttaavan pojan perässä ja iltaisin olen usein umpiväsynyt. Ensi viikolla alkaisi vielä päiväkoti ja mun koulukin, mutta täytyy yrittää löytää aikaa kutomiselle!

maanantai 27. elokuuta 2007

Tiinulikin neuloo sukkia

Päätin minäkin sitten liittyä tänne,, Syksyn tultua on taas neulottava sukkia,, miksei niitä sitten neuloisi yhdessä toisten kanssa..

Olen neulonut aina,, mummon opastuksella olen aikanaan asiaan innostunut,, välillä oli jokunen vuosi taukoa tai ainakin vähän hiljaisempaa neulontarintamalla, mutta nyt neulotaan taas täysillä.

Olen kolmen lapsen äiti,, kaksi lapsista on jo "isoja", nuorimmainen vasta 5-vuotias. Kaikki he tarvitsevat sukkia,, kuten myös rakas mieheni.

Blogini, Tiinulin neuleet, löytyy täältä.

Toivottavasti tästä tulee oikein ikimuistoinen ja hauska syksy kaikille sukanneulojille!!

Hepsi täällä!

Minäkin sitten päätin lähteä sukkasatoa keräämään. Olen melkein viisikymppinen neulova ope ja äiti. Blogimaailman löysin maaliskuussa ja nyt olenkin vallan hurahtanut!
Yhdet sukat on tällä hetkellä kesken ja toivottavasti ainakin ne saan valmiiksi. Kovasti tykkäisin tehdä myös huovutettuja tossuja, mutta katsotaan riittääkö aika siihen.
Mutta siis mukana minäkin!

Liljankukka täällä!

Heippa kaikki!

Pukin konttiin olisi tarkoitus muutamat sukat saada tehtyä, ja mikäs mukavampaa kuin tehdä se hyvässä seurassa!

Liljankukka tikuttaa muuton myllerryksessä (eli pahvilaatikoiden keskellä) pikkuneidin kera. Valmista siis tulee - jos tulee. Tärkeintä on tekemisen ilo!!
Sukankotomisen (ja muuttolaatikoiden pakkaamisen) lomassa tulee tehtyä paljon muutakin, niin ompelua, virkkausta kuin askarteluakin. Linkki blogiini löytyy tuosta otsikosta =) Sieltä löytyykin kuva eräistä sukista - otin jo varaslähtöä!

Tanja esittäytyy

Jos en keksi muuta neulottavaa, aloitan sukat. Neulon sukkia niin itselleni kuin lähipiirille ja lahjaksikin niitä tulee annettua. Sukille on aina käyttöä. Sukka on helpompi neuloa kuin lapanen, koska pääteltäviä langanpäitä on vähemmän eikä tarvitse neuloa peukaloa.

Yritän tämän projektin aikana pienentää sukkalankavarastoani sen verran, että langat mahtuvat taas yhteen laatikkoon, neuloa ainakin yhdet hyväntekeväisyyssukat ja kokeilla jotain uutta tekniikkaa tms.

Käsitöistäni kirjoittelen Martan blogissa.

Tinttara esittäytyy

Minä olen Tinttara. Olen 17 vuotta nuori ja neulonut lähes koko pienen ikäni. Villasukille on aina tarvetta ja onhan niitä mukava neuloakin. Blogikin minulta löytyy, sinne pääsee tästä linkistä. Sukkasatoon liityin, koska tarkoitus olisi saada tehtyä yhdet(tai kahdet) lahjasukat ja itselle tietenkin niin paljon kuin mahdollista. Villasukkia pidän paljon, vaikka minun aina kuuma onkin. Olen varmasti hauska näky kotona, kun kuljeskelen hihattomassa paidassa, shortseissa ja villasukissa.

Katiija tässä moi!!



Käsityöt ovat terapiaa. Toimin omaishoitajana kotona ja nyt lasten koulujen alettua jää hieman enemmän omaa aikaa, jonka hyödynnän kotitöiden jälkeen käsitöille. Palaverista palaveriin kulkiessa yleensä sukankudin kulkee kassissa mukana.
Sukkia olen tehnyt niin kauan kuin muistan. Edelleen sillä perinteisellä tavalla, joka olen omalta jo edesmenneeltä mummolta oppinut.
Otin hieman varaslähtöä sukkasatoon sekä Venäjä-keräykseen. Mutta onneksi en ole ainut *nauraa*
Näihin sukkamaisiin tunnelmiin
Ystävällisin terveisin, Katiija
ps. tämä teksti piti julkaista jo aikaisemmin, mutta tulee nyt, mikäli ei ole 'virhettä sivuilla'

Monna tässä moi :)

Eli olen Monna, omaa blogia edelleen kypsyttelen mielessäni, kun aika kuluu käsitöiden ja lastenhoidon parissa. Sukkasia on tarkoitus tehdä pukinkonttiin monen muun asian ohella, josko tätä kautta saisi inspistä ja virtaa olla asialla ennen kuin tulee kiire :) Ystäväpiiriin syntyy myös pieniä vauvoja niin pitäähän niiden pienet varpaat lämmittää töppösillä. Monen teidän blogia olen seuraillut jo pidempään, vilkutuksia mm. Villasukalle, Kaisalle ja kummallekin Gnulle! Ei muuta kuin puikot sauhuamaan!

sunnuntai 26. elokuuta 2007

Sukkasota alkakoon!

Helmiksen suussa Sukkasato kääntyi Sukkasodaksi, joka sopiikin vallan mainiosti! Minäkin tahdon käydä tähän pehmoiseen sotaan ja neuloa monta paria sukkia. Niitä on ihana antaa lahjaksi ja pitää muutama pari varastossakin, koska aina löytyy joku tarvitseva. Myös Venäjä-keräykseen voisin tehdä vielä jonkun parin.

Olen Uhoava Gnu, armoton neuleiden aloittaja ja suuri ufomestari. Sukkasadon aikaan voisin yrittää neuloa muutamat villasukkaufotkin pois puikkoja varaamasta. Tykkään tehdä sukkia etenkin jämälangoista, jolloin saa pähkäillä raidoituksen kanssa ja yhdistellä sellaisiakin värejä joita ei ehkä villatakkiinsa haluaisi. Toisaalta kokeilen innokkaasti kaikkia uusia sukkalankoja, joita käsiini saan. Nyt hyllyssä odottaa korkkaamattomana ainakin Regian Stretchiä, puuvillaa ja raitalankaa, Schoeller+Stahlin bambusukkalankaa sekä OnLinen lankoja. Ja pitsisukista tykkään myös, tottakai - puolitoista vuotta sitten opettelin neulomaan pitsiä ja olen jäänyt koukkuun.

Hauskaa Sukkasotaa kaikille!


Pieni sievä kollaasi sukkaufoistani.

Petunia esittäytyy

Heips! Mie oon sukankutoja ja -kuluttaja, jota Petuniaksi kutsutaan. Työn alla on usein kaikkea mahdollista neulontaan liittyvää ja mielellään mahdollisimman monta työtä ettei kaksosluonne pääsis kyllästymään. Nyt on Sukkasadon tiimoilta tarkoitus saada hyvissä ajoin valmiita sukkia pukinkonttia varten jottei tulis kiirettä niinkun joka vuos joulun alla. Eiköhän tuosta muutamat sukat valmistu sinne Venäjällekin lähteväksi.

Blogi löytyy täältä

Esittely

Moikka!
Minä oon Pikkumyy, 23 vuotias teologian opiskelija. Tarkoitus olisi saada muutamat sukat aikaiseksi, kun sukkalankaa on päässyt kertymään, ja uutta tekisi mieli :). Sukkia tarvitsee aina, ja toivon, että sukkasato innostaa kokeilemaan jotakin uutta mallia. Epäröin ensin lähteä mukaan, kun myssyviikoille ei myssyjä syntynytkään, mutta jospa nyt saisin enemmän aikaiseksi. Blogistani löytyy enemmän minusta, blogi on osoitteessa http://pikkumyy84.vuodatus.net

Taivuin...

Sukkasato. Ensi reaktioni oli minäkin!!! Sitten aloin miettiä. Olen mukana herra ties kuinka monessa projektissa, työsyksystä on tulossa ennätyskiireinen ja katit vaativat paaaaljon aikaa. Jospas jättäisin välistä? Nyt olen sitten vajaan viikon puhunut itseäni ympäri, ja koska villasukat ovat kuitenkin minulle se kaikkein tärkein neule, mukana olen! Mitään en lupaa, mutta tod. näk. jotain kuitenkin saan aikaiseksi.... Voisinhan esim. saattaa valmiiksi asti ne ainakin kolmet keskeneräiset sukat jotka tuolla takanpäällä piilottelevat...

Se kuuluisa viimeinen pisara, joka sai minut liittymään tapahtui tänä aamuna taas. Olen kylppärissä, putsaan ja rasvaan naamavärkkiäni. Ja taas mua syödään! Kattien ehdoton lemppariharrastus aamuisin on paini minun jalkani tai nilkkani ympäri. Saan kasan pieniä pintanaarmuja ja mikä pahinta: villasukat hajoavat! Tarvitsen siis sukkia!

Villasukka