Näytetään tekstit, joissa on tunniste SatuK. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SatuK. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. syyskuuta 2007

Ekat sukat puikoilla

Olen suunnitellut mallit, koot ja ostanut langat, mutta en ole saanut vielä yksiäkään sukkia valmiiksi. Opiskelu ja pienen miehen hoito vie paljon aikaan. Toisaalta olen kyllä tehnyt kaikkea muuta: kaksi pipoa sekä kaulurin itselleni, pojalle villavaippapöksyt ja villahaalaria. Ensimmäiset sukat on kuitenkin aloitettu. Teen mummulleni joululahjaksi Jussi-sukkia. Jospa tämä tästä.

tiistai 28. elokuuta 2007

Heips kaikille,
joululahjasukkia on suunniteltu jo viidet, mutta yhtiäkään ei ole ehditty aloittaa. Päivät hurahtaa pienen ripeästi konttaavan pojan perässä ja iltaisin olen usein umpiväsynyt. Ensi viikolla alkaisi vielä päiväkoti ja mun koulukin, mutta täytyy yrittää löytää aikaa kutomiselle!