Näytetään tekstit, joissa on tunniste Villanne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Villanne. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Uutta sukkaa


Toiset sukat valmistuivat tähän tempaukseen. Lankana vanhaa Nalle coloria. Lisää tietoa blogissani.

sunnuntai 23. syyskuuta 2007

Valmista vihdoinkin


Uusia tekniikoita tuli kokeiltua näihin kotisukkiin. Kärjestä aloitetut ja tiimalasikantapäät. Yläreunuksen resorin päättelin italialaisittain joten se muistuttaa ulkonäöltään koneella aloitettua resoria. Oikein siisti ja joustava tapa.

Kuvassa oikealla olevassa sukassa yläreunassa resori neulottu oikeat silmukat kiertäen, toisessa sukassa normaalisti. Eron huomaa.:D

keskiviikko 22. elokuuta 2007

Mukana olen!

Tässä ilmoittautuu innokas neuloja mukaan. Sukkia tulee aina vuoden mittaan tehtyä omiksi tarpeiksi perheelleni (mies ja kolme lasta). Vauvakoko on jäänyt jo kauas taakse ja minun kengänkoko onkin perheemme pienin. Tosin onhan kummilapsissamme pienempääkin jalkaa.

Omana haaveena on edelleen saada aikaiseksi sekä pitsiset että palmikkoiset sukat.Siis nimenomaan itselle, kun tämä "suutari" jää aina ilman. Tytär tarvitsisi ainakin unisukat, listaahan voisin jatkaa vaikka miten pitkälle. :D Syksyllä minulla jääkin käsitöille enemmän aikaa joten varmasti syntyy sukkia. Mukava tempaus tämä. Saa nähdä monenlaisia sukkia täällä lähiviikkoina.

Niin... ja nimeni on Villanne