Tervehdys sukkasatolaiset! Se tapahtui taas - yhtäkkiä Sukkasato on puolivälissä, neljä viikkoa ovat hujahtaneet siivillä. Vielä on kuukausi aikaa neuloa itselle ja muille. Hyväntekeväisyyskohteiden luettelomme päivittyy ja kasvaa - ja samoin toimii myös arpavoittojen lista! Käykääpä kurkkimassa tuolla oikeassa sivupalkissa.
Mutta sitten neljännen viikon saldoon. Minun apuemäntäni ovat niin huolellisia, että erittelevät sen näin hienosti:
lasten sukkia 56 paria
aikuisten sukkia 61 paria
palatossuja 1 pari
vauvan sukkia 29 paria
aikuisten tossuja 12 paria
vauvan tossuja 1 pari
hahtuvatossuja 2 paria
putkisukkia 1 pari
nilkkasukkia 1 pari
säärystimiä 2 paria
Viikon kokonaissaldo on siis 166 paria, eli yhteensä on tähän mennessä Sukkasatoa koottu 743 paria! Mahtava saalis, tästä on hyvä jatkaa lokakuulle!
Syksyllä keräämme satoa - myös sukkien, tossujen ja säärystimien saralla. Neulotaan ja virkataan niitä jälleen yhdessä! Tämä blogi on tempauksen kotilato eli tiedotusblogi, varsinainen sadonkorjuu jaetaan hillokellariin (http://hillokellari.blogspot.com), heinälatoon (http://heinalato.blogspot.com) ja perunalaariin (http://perunalaari.blogspot.com).
maanantai 28. syyskuuta 2009
tiistai 22. syyskuuta 2009
Uusi hyväntekeväisyyskohde
On mieltä lämmittävää, kun ilmoitatte minulle näitä uusia hyväntekeväisyyskohteita. Tällä kertaa minulle meilasi Zaro, jonka blogistakin voi lukea seuraavan tekstin:
Muutama päivä sitten luin lehdestä artikkelin Tuuli Vikstedistä ja hänen perustamastaan Lastentalo Onnista Nepalissa. Lastentalon tarkoitus on antaa koti orvoille, hylätyille ja riskialttiille lapsille ja antaa heille mahdollisuus turvalliseen, uuteen elämään. Siitä tulikin mieleen laittaa tempaus pystyyn ja ilahduttaa näitä lastentalossa asuvia lapsia lämpimillä myssyillä, sukilla, lapasilla ja kaulahuiveilla, koska Nepaliin saapuu talvi muutaman kuukauden päästä. Tällä hetkellä talossa asuu 16 lasta, 8 poikaa ja 8 tyttöä.
Haluatko mukaan tempaukseen?
Jos haluat mukaan, otathan yhteyttä pikaisesti, sillä tarkoitus olisi laittaa josyyskuun tietysti pitää olla lokakuun!! :D alussa matkaan lämpimäisiä!
Sähkopostiosoitteeni on knurminen @ hotmail . com (huom poista välit)
Laitathan sanan kiertämään!
Lisää tietoa kohteesta: Wind of Change
Haluatko mukaan tempaukseen?
Jos haluat mukaan, otathan yhteyttä pikaisesti, sillä tarkoitus olisi laittaa jo
Sähkopostiosoitteeni on knurminen @ hotmail . com (huom poista välit)
Laitathan sanan kiertämään!
Lisää tietoa kohteesta: Wind of Change
Ottakaa siis suoraan yhteyttä Zaroon, jos olet kiinnostunut!
maanantai 21. syyskuuta 2009
Sukkia Suomen tarvitseville
Rakkaat Sukkasadon korjaajat, sain äsken postia Villiviiniltä. Hän oli ollut yhteydessä Veikko Hurstin poikaan Heikki Hurstiin, joka jatkaa isänsä aloittamaa hyväntekeväisyystoimintaa.
Heikki Hursti kirjoitti näin:
Heikki Hursti kirjoitti näin:
Ilman muuta otamme vastaan sukkia.
Talvi tulee ja monien jalkoja paleltaa.
Me olemme joskus saaneetkin sukkia ja kyllä ne on otettu ilolla vastaan.
Alla olevaan osoitteeseen voi niitä lähettää.
Kiitollisena ja siunaten
Heikki Hursti
Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry
Heikki Hursti
Ounasvaarankuja 1
00970 Helsinki
Lisätietoja
www.hurstinapu.net

Tässä siis yksi tärkeä kohde kotimaassa! Kiitos Villiviinille asian huomioimisesta.
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
3. viikon saldo 14.-20.9.2009
Mahtavia töitä on jälleen sadonkorjuussa kerätty, ihastuneena olen lukenut postauksianne. Ihan jokaisen omaan blogiin en ole ehtinyt kurkkaamaan, mutta muutamaan kyllä.
Joku pohti noita erilaisia kantapäämalleja: kun on ranskalaista ja tiimalasia ja vaikka mitä. Käykäähän lukemassa Ullaa, tästä linkistä päädytte hakemistoon jossa on montakin sukkajuttua. Kurkatkaa joka artikkelia, niin löydätte myös walesilaisen ja hollantilaisen kantapään! :D Jokainen tietysti neuloo sen, mikä parhaalta tuntuu - emon räpylään istuu se perinteinen vahvistettu - mutta on tietysti kiva tietää, mistä puhutaan.
Ja sitten tämän kolmannen sadonkorjuuviikon saldoon, joka näytätä seuraavalta:
96 paria aikuisten sukkia
2 paria aikuisten polvisukkia
47 paria lasten sukkia
1 pari lasten polvisukkia
36 paria vauvan sukkia
2 paria nuken sukkia
12 paria tossuja
1 pari lasten tossuja
2 paria vauvan tossuja
1 pari sniikkereitä
3 paria säärystimiä
Eli tämän viikon kokonaissaldo on 203 paria käpälänlämmittimiä ja koko tempauksen aikana on neulottu 577 paria! Ihan uskomatonta, millaista tahtia te pidätte yllä, hienoa!!
Niin, ja muistattehan, että Sukkasatoa kerätään siis kaksi kuukautta. Vielä runsas kuukausi aikaa sadon kartuttamiseen.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009
2. viikon saldo 7.-13.9.2009
Ihmettelin tuossa päivemmällä apuemännille, että Sukkasadon aikana nämä viikot tuntuvat hujahtavan ohi tavallista nopeammin - taas on sunnuntai!
Ihan ensiksi pientä tiedotusta. Jos teillä on jotakin omaan alablogiinne liittyvää ongelmaa - ette ole ihan varmoja tunnisteasioista tai ette näy listalla vaikka pitäisi tms - niin ottakaa aina yhteyttä omaan apuemäntäänne!
Minä tempausemona luen Google Readerin kautta jokaisen sukkapostauksen ja vastailen yleisiin kysymyksiin, mutta olen jättänyt alablogit täysin apuemojen reviiriksi. Voin toki välittää tietoa eteenpäin oikealle apuemolle, mutta valitettavasti en osaa vastata itse alablogin sisältöön liittyviin asioihin.
Muistinvirkistykseksi vielä apuemot blogeittain - linkit vievät heidän omiin blogeihinsa, joista voi löytää sähköpostiosoitteen tai jättää kommentin, jolloin parhaiten saa apuemoon yhteyden:
123 paria aikuisten sukkia (!!!!!!!!!!!!!!!!!!!)
65 paria lasten sukkia
33 paria vauvan sukkia
8 paria tossuja
2 paria lasten tossuja
9 paria säärystimiä
1 pari joogasukkia
Te olette ihan mahottomia... :D Yhteensä viikon aikana on siis neulottu 241 paria erilaisia käpälänlämmittimia, ja koko sadonkorjuusaldo on nyt 374 paria! Aivan valtavaa.
Tästä on hyvä lähteä taas uuteen viikkoon. Ainakin meillepäin luvattiin loppuviikosta viilenevää, aivan sopiva villasukkakeli... :)

- Heinälato - Villasukka
- Hillokellari - Tavallinen (jota tällä hetkellä sijaistaa Amma - Ammaa voi muutenkin huudella hätiin jos tuntuu, että oma apuemo on kiireinen)
- Perunalaari - Topperi
123 paria aikuisten sukkia (!!!!!!!!!!!!!!!!!!!)
65 paria lasten sukkia
33 paria vauvan sukkia
8 paria tossuja
2 paria lasten tossuja
9 paria säärystimiä
1 pari joogasukkia
Te olette ihan mahottomia... :D Yhteensä viikon aikana on siis neulottu 241 paria erilaisia käpälänlämmittimia, ja koko sadonkorjuusaldo on nyt 374 paria! Aivan valtavaa.
Tästä on hyvä lähteä taas uuteen viikkoon. Ainakin meillepäin luvattiin loppuviikosta viilenevää, aivan sopiva villasukkakeli... :)
torstai 10. syyskuuta 2009
Sukkia Tansaniaan
Huomenta sadonkorjaajat!
Sain juuri sähköpostia Savisudilta, joka ehdotti uutta kohdetta tuonne hyväntekeväisyyslistaan. Koska tästä kohteesta ei ole mitään valmista nettisivua olemassa, kirjoitan asiasta tänne Kotilatoon, jotta saan listalle linkin.
Savisuti suunnittelee lähtöä Tansaniaan kevättalvella tapaamaan suomalaisia ystäviään. Sinne tarvittaisiin kuulemma paljon villasukkia. Todellakin, Tansaniaan. Savisudin ystävät asuvat ylänköalueella ja siellä on kylmät yöt jo tähän aikaan vuodesta, ne lämpenevät vasta joulukuussa. Leena Pasasen Ilembulan sairaalassa annetaan myös kaikille vauvoille, erikoisesti keskosille mukaan villasukat ja neulottu vauvanmyssy.
Jos joku tästä innostuu, niin ottakaa yhteyttä Savisutiin ja kysykää hänen osoitettaan! Savisuti kerää sukat ja toivoo voivansa viedä matkalaukussaan Tansaniaan ison lastin sukkia niin kaikenikäisille lapsille kuin aikuisillekin.

maanantai 7. syyskuuta 2009
Emo muistuttelee
Emo on täällä ihan haljeta ylpeydestä, kun sai juuri tikutetuksi ensimmäisen sukkaparinsa valmiiksi - katsotaan nyt, mihin sadonkorjuuporukkaan itseni tungen!
Nyt kuitenkin sekä yleisön että apuemojen toivomuksesta vielä vähän ohjemuistutusta:
Nyt kuitenkin sekä yleisön että apuemojen toivomuksesta vielä vähän ohjemuistutusta:
- Kun kirjoitat valmistuneista töistäsi alablogiin, voit otsikoida postauksesi ihan miten vain. Otsikko on siis se postauksen "nimi". Mutta sen sijaan muista ehdottomasti ja aina laittaa yhdeksi luokkatunnisteeksi (niitä voi olla useitakin) 09omanimesi. Luokkatunniste on se sana, mikä valitaan tuolta kirjoitusruudun alta. Muistathan lukea ohjeita! Siis vuosiluku ja heti perään se nimi tai nimimerkki, jolla olet ilmoittautunut Sukkasatoon.
- Vuosiluku on tärkeä sen vuoksi, että apuemot poimivat käsin näkyviin tämän vuoden tunnisteet, käytännössä he klikkaavat näkyväksi kaikki ne tunnistelistan sanat, joiden edessä on vuosiluku 09. Hillokellarissa ja Heinäladossahan pyörivät myös viimevuotiset tunnisteet, ja Perunalaarissa taas varaudutaan jo ensi vuoteen, eikä kukaan varmasti halua sekaannuksia.
- Tästä johtuen näyt alablogin osanottajaluettelossa ensimmäisen postauksesi jälkeen vasta sitten, kun apuemäntä on ehtinyt taas käydä päivittämässä listan. Älä siis hermostu vaan odottele rauhassa!
- Tätä tekstiä tarpeeksi alas rullaamalla löydät ohjeen siitä, miten saat näkyviin kaikki luokkatunnisteet. Kannattaa siis kurkata, onko joku jo käyttänyt vaikkapa tunnistetta 09valmis tai 09valmiit tai 09lapsille tai 09hyväntekeväisyyteen tai... Voit siis poimia halutessasi valmiit tunnisteet listasta, kunhan sanan edessä on vuosiluku 09.
- Jos sinulla on ongelmia, kysy suoraan joko minulta Kotiladon kommenteissa tai sähköpostitse (kaisantuumooksia ät gmail piste com) tai omalta apuemännältäsi! Linkin hänen blogiinsa löydät oman alablogisi sivupalkista, ja emon blogista löytyy yleensä myös sähköpostiosoite (tai voit heittää häntä kommentilla). Näin saat varmimmin vastauksen ja avun.
- Apuemot laskevat oman alabloginsa saldon johonkin aikaan sunnuntai-iltana. Koska kaikilla on omat menonsa, tämä ei tapahdu samaan aikaan joka blogissa. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, sillä kilpailuhan ei ole kyseessä. Ja jos tuot sukkasi sadonkorjuuseen sunnuntai-iltana laskennan jo tapahduttua, työsi huomioidaan seuraavan viikon saldossa.
- Sukkasadon päätyttyä sekä arvotaan että lahjoitetaan palkintoja tiettyjä juttuja eniten / vähiten / lahjoittajan määrittelemällä tavalla tehneelle. Pidä siis sen verran kirjaa omista töistäsi, että voit sitten satoilun päätyttyä ilmoittaa tietyn postauksen kommenteissa täällä Kotiladossa, mitä olet tehnyt!
- SatuK lahjoittaa arvalle kaksi kerää punaruskeaa Gjestalin Maijaa
- Pirre Tinttamarelli-nettikaupasta lahjoittaa 1) kerän Opalin Memory-sukkalankaa tempauksessa vähiten mutta silti jotain neuloneelle, 2) kaksi kerää Austermannin Royal-sukkalankaa sille, joka on neulonut eniten sukkia lapsille, 3) kerän Noron Silk Sock Yarnia arvontaan
- Mrs. Marple lahjoittaa yllätysvoiton arvottavaksi niiden kesken, jotka saavat aikaan vähintään yhden sukkaparin joko itselle tai muille Sukkasadon aikana
- Mikaela Lankatupa-nettikaupastaan lahjoittaa kaksi vyyhtiä Shibui knits Sock-lankaa halutussa värissä (= yksi voitto)
- Mette lahjoittaa sukkalankakerän arvottavaksi kaikkien vähintään yhden sukkaparin neuloneiden kesken
- Malli lahjoittaa sukkalankaa arvottavaksi
- Nina lahjoittaa arvalle käsinvärjättyä sukkalankaa Etsy-kaupastaan
- Jossu75 lahjoittaa sukkalankakerän eniten hyväntekeväisyyteen neuloneelle
- Marelo lahjoittaa arvalle 1) suklaalevyn ja 2) lahjakortin Hesburgeriin
- Taija Klahjoittaa yllätyspalkinnon arvottavaksi kaikkien osallistujien kesken
- Teija Taikatoimet-nettikaupastaan lahjoittaa arvalle 1) vyyhdin Kipuapu-silkkivillaa ja 2) yllätyskerän sukkalankaa
- Pikkumyy lahjoittaa yllätyspaketin "kaikkein vinkeimmät käpälänlämmittimet tehneelle", valinnan saa tehdä emo :)
- Kikka lahjoittaa paketillisen tuoksutuikkuja arvottavaksi kaikkien vähintään yhden parin neuloneiden kesken
- äitikarhu lahjoittaa suklaalevyn arvottavaksi
- Tintin lahjoittaa itse tekemänsä kukkaron arvottavaksi, voittaja saa valita olemassaolevista haluamansa värin
- HannaS. luovuttaa arvontaan käsityöaiheisen yllärilahjan
- Susu lankakauppa Anjalinista lahjoittaa arvontaan 1) 1 kerän SWTC:n Tofutsies-lankaa, 2) 1 kerän Austerman Steppiä (Aloe Veraa ja Jojobaöljyä), 3) 1 kerän Fortissma Sockaa (Hevoskastanjaa) ja 4) 2 kerää Hjertegarnin Bamboo Strømpegarnia. Näistä yksi arpajaispalkinto menee kaikkien hyväntekeväisyyssukkia neulovien kesken arvottavaksi ja yksi jokaiseen alablogiin kaikkien osallistujien kesken arvottavaksi.
- Taika Taiga lahjoittaa sukkalankaa arvottavaksi kaikkien osallistujien kesken
- Miirma Rukki & Rautapata -nettikaupasta lahjoittaa kaikkien osallistuneiden kesken arvottavaksi 1) kasvivärjättyä sukkalankaa (75 % villa,25 % polyester) n. 150 g ja 2) kasvivärjättyä 100 % villalankaa n. 150 g
- Marika LankaLuola-nettikaupasta lahjoittaa Sisu-sisältöisen lankapaketin arvottavaksi kaikkien kirjoneule-käpälänlämmittimiä tehneiden kesken
1. viikon saldo 1.-6.9.2009
Sukkasatoa on ensimmäinen viikko takana, ja apuemot ovat ensimmäiset saldot laskeneet. Suurkiitos heille! Jokainen tekee sen johonkin aikaan sunnuntaina, mutta älkää pelätkö, jos laskelma oli jo tehty ennen kuin tänään päivititte sukkanne blogiin, ne tulevat sitten ensi viikon saldoon!
Koska tosiaan kyse ei ole mistään kilpailusta, en erittele täällä eri blogien saldoja, vaan ainoastaan viikon yhteissumman. Ja se tulee kokonaisuudessaan tässä:
aikuisten sukkia 68 paria (ja yksi sukka, jonka kaveri oli aloitettu jo ennen Sukkasatoa :)
lasten sukkia 29 paria
vauvojen sukkia 18 paria
joogasukkia 2 paria
nuken sukkia 2 paria
tossuja 7 paria
vauvan tossuja 4 paria
sniikkereitä 2 paria
säärystimiä 1 pari
Kuten huomaatte, ihanat apuemot jaksavat vielä lajitellakin tuloksen - minä laiska vain aikanaan lätkin kaikki sukat samaan kasaan. :)
Yhteensä tämän ensimmäisen viikon aikana on syntynyt siis 133 paria käpälänlämmittimiä. Mahtava aloitus!
Muistakaa myös pitää itse vähän kirjaa siitä, kenelle ja mihin tarkoitukseen neulotte. Arvonnan ja muun palkitsemisen lähestyessä nimittäin toivon teidän itse ilmoittavan, montako paria olette neuloneet lapsille, hyväntekeväisyyteen jne.
Satoisaa uutta viikkoa!
perjantai 4. syyskuuta 2009
Napitusohjeen täydennystä ja maakartoitusta
Tuli kysymys siitä, miten tuon Sukkasato-napin saisi omassa blogissa sinne sivupalkkiin, ettei se hukkuisi tekstien sekaan. Huomasin, että kyseinen temppu puuttuu kokonaan napin linkitysohjeista. Niinpä täydensin niitä, lukekaapa täältä! Ja kysykää, korjatkaa, jos jokin on epäselvää tai virheellisesti.
Tuolla kommenteissa pohdittiin, missä ulkosuomalaisia onkaan sukkasatoilemassa. Olisi tosiaan hauska tietää, missä kaikkialla satoa korjataan! Laittakaapa kommenttia tai sähköpostia, jos neulotte sukkia Suomen ulkopuolella, niin teen tähän postaukseen listaa. En laita näkyviin nimimerkkiä, ainoastaan maan ja neulojamäärän, joten mahdollinen anonymiteettinne ei vaarannu.
Ensimmäinen sadonkorjuuviikko alkaa kallistua lopuilleen, jännä nähdä, millaisia saldoja apuemot sunnuntaina laskevat!
J.K. Tuulan sukat ovat palanneet! Aito ja alkuperäinen ohje on saatavissa täältä. Suurkiitos Lissulle, joka vinkkasi asiasta kommenteissa!

- Ruotsista 1
- Yhdysvalloista 1
- Venäjältä 1
- Saksasta 1
Ensimmäinen sadonkorjuuviikko alkaa kallistua lopuilleen, jännä nähdä, millaisia saldoja apuemot sunnuntaina laskevat!
J.K. Tuulan sukat ovat palanneet! Aito ja alkuperäinen ohje on saatavissa täältä. Suurkiitos Lissulle, joka vinkkasi asiasta kommenteissa!
tiistai 1. syyskuuta 2009
Ensimmäinen sadonkorjuupäivä illassa
Toivottavasti kukaan ei ole saanut haavoja heinänkorsista, pudottanut hillopurkkia varpailleen tai liukastunut perunoihin - eli toivon mukaan kaikilla on ensimmäinen Sukkasadon korjuupäivä sujunut mukavasti! Ihan järkyttynyt olen siitä, että jotkut ovat jo saaneet töitä valmiiksi, huh! :) Emolla on vasta ensimmäinen sukka kantapäässä.
Vielä kerran muistutan teitä käymään täällä Kotiladossa ja penkomaan tätä: lukekaa minun kirjoittamani tiedotteet ja ohjeet, katselkaa sivupalkit läpi. En juurikaan kirjoittele tänne "turhaan", vaan yleensä minulla on aina jotakin kerrottavaa.
Samalla tavoin penkokaa omaa alablogianne. Apuemännät kirjoittavat omia tiedotuksiaan sinne, ja linkit heidän blogeihinsa löytyvät sieltä sivupalkeista, jotta yhteyden saa varmasti jos on asiaa.
Olen tuossa sitä ensimmäistä sukkaa neuloessani mietiskellyt sukanteon terapeuttisuutta. Itse aloitin ihan perusmallilla, koska en taas varmaan puoleen vuoteen ole sukkapuikkoihin tarttunut. Tulostettuna on kyllä sekä pitsiä että palmikkoakin, mutta kaikkein rentouttavin on perusmallinen sukankudin. Sen voi aloittaa missä vain, sen voi jättää kesken missä vain - olit sitten luennolla tai lääkärin odotushuoneessa tai vierailulla, perussukan voi laskea käsistään ja ottaa taas käteen, eikä tarvitse ihmetellä, missä oltiinkaan menossa.
Viime vuonna Sukkasadon klassikoksi muodostui ns. Tuulan sukka, eli vauvansukka jonka tarina kerrottiin Etelä-Pohjanmaan Käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen (Taito EP:n) sivuilla. Nyt ohje on sieltä hävinnyt ja moni kyselee sen perään. Tämä tossumalli kun ei ihan korvaa tuota mainiota sukkaa. Ilmeisesti onneksi häviäminen on väliaikaista, näin antaa ainakin Ellimelli ymmärtää Perunalaarissa. Haitaksi ei tietysti ole ottaa yhteyttä tuonne Taito Etelä-Pohjanmaahan ja toivoa mallia taas julkisuuteen.
Tietämäni mukaan nuorin tämänvuotisista sadonkorjaajista on 9-vuotias ja vanhin yli 70-vuotias. Minua lähimpänä satoa kokoaa työkaverini, kauimmaiset tulevat jopa Amerikoista asti. Että aika kattava otanta suomalaisista naisista, sanon minä! Siis mainiota ensimmäistä sadonkorjuuviikkoa teille kaikille!

Sukkasadon osallistujat 2009
- 710 East Myrtle Avenue (-)
- adeve (RavLink)
- Aila
- Aititati
- Altocumulus
- Amalia
- Amma
- Ammiina (-)
- Anna S.
- Anna-Mari
- annariu
- Anni (RavLink)
- Anni (Villakissa)
- Annie (RavLink)
- Annika
- Annika L
- AnniKainen
- Anu (Sukkasukua)
- Anu (Villasukkia ja muuta elämää)
- asarum
- aura
- Aurinkokissa
- Ausifer
- delenda
- Eeva
- Eeva-Aulikki (-)
- Eija
- Eija F (-)
- Eikku
- Eila
- Elli
- Ellie
- Ellimelli (-)
- emmijii
- erja*
- Esikko
- Eua
- Eva
- Evelin
- famu
- Gabri
- H-K
- Haka
- HannaS. (-)
- Hanni
- hannukka (RavLink)
- Hany (-)
- Heidi
- Heidi
- Heini L
- Heleena
- Heli
- Helmiina
- Helmis
- Inge
- Inkeri
- Ipa (-)
- Irina
- Irja (-)
- Iso Gnu
- Ixu
- Jaana (-)
- Jaana V
- jaanaj
- JaaPa
- Janna (RavLink)
- JohannaL
- Johku
- Jonna (-)
- Jossu
- Jossu75
- JossuP
- Juju
- Kaijaleena
- Kangaskasa
- Karkki-Kaisa (-)
- Kata
- Katariina
- Katharinas Systuga
- Kati (Katin käsityöt)
- Katiija
- Katin kätösistä
- katja_helena
- Katri
- Katri K (RavLink)
- Kayrney
- Kikka
- Kipi
- KirsiJ
- Kissaemo
- kramox
- Kristel
- Kristiina (Nalle ja possu)
- Kristiina (Villaista)
- Kvaakkuli (RavLink)
- Lankamaija
- lankamariio (-)
- Lastu
- Leena
- Leena Atziina
- Lettu
- Liisukka
- Lilli
- MaarianLangat (RavLink)
- MaaritH (RavLink)
- Maartsi
- Maija (Puikolta toiselle)
- Maippi
- Maisi
- Maj
- Makepeace75
- Malli
- Mammutti
- Marelo
- Mari (Mari's Sockmadness)
- Mari (Sukka o mun juttu)
- Mari J.
- Marika E
- Marika V
- Marja
- marjo-riitta
- Marle
- Marleena
- Marsu
- Matleena
- Mauno
- Megi (-)
- Meiju
- Mertsu
- Metta
- Mette
- Micki
- Miirma
- Mikaela
- Milla (-)
- Mimmimaria
- Mimosamaria
- Minna (M&M käsityöblogi)
- Minna (Tarinoita Ryytimaan reunalta: PalavaLanka&PorisevaPata)
- MinskuH
- mirveli
- miumu
- Mohariina
- Monaliz
- Mrs. Marple
- Murr (RavLink)
- Mustikka
- MysteryKnitter
- möhönasu
- Neili
- Neulova äiti
- Nicsula
- Niina
- Nina
- NinaL
- Nipsutin (-)
- Nirppu
- nollamolla (-)
- Oranssi
- Outi
- Outi
- Outi K (-)
- Palaga
- papaija
- Pappipuikoissa
- Pauliina (-)
- Peppi
- PepSun
- Pia (Neulefriikki)
- Pia (Väriä elämään)
- Pikku Possu
- Pikkumyy
- Pirena
- Pirjo
- pirjo-riitta
- Pirjoliisa
- Pirre
- pirren
- Pitsisukka
- prinsessapieni
- Punasipuli (-)
- Päitsyli
- Päivi
- päivi-helena
- PäiviE
- PäiviH (RavLink)
- Päivikki
- PäiviP
- Quickstep
- Raijis
- rasa
- Rebekka42
- Reetta
- Rialiisa (-)
- RiittaR
- Rina
- Rinoa (RavLink)
- ritvis
- sade
- Saija
- Saikku
- Salla M.
- Samma
- Sanna
- SannaJ
- Sanni
- Sara
- Sarastusta
- Sari N.
- satsuma (RavLink)
- Satuh83
- SatuK
- SatuU
- savisuti
- SeijaP
- Seijasisko
- Shamina
- Sini Helmi
- Sinikka
- Sinikka P
- Sirpa (-)
- Sisukas Silmukka
- Soili
- Sonja R.
- StickFia
- stricker
- Sude
- Susku
- Susu
- Sylviina
- Taija K
- Taika Taiga
- Tanja
- Tanjuska
- Tarja
- Taru
- Tatoi (-)
- Tavallinen
- tayl0r
- Teija
- Teisa
- TeSa
- Tiina Talitiainen
- TiinaV
- Tiinuli
- TiiQ
- Tikrunmami
- Tinja
- Tintin
- Tinttara
- Tintti
- Tiny
- Topperi
- Tsikko (-)
- TuijaM
- Tuittunen
- tupuna
- Typy
- Täti Sininen
- Ultsi
- Vaiskai
- Vape
- Varpuk
- VIHERVAARANNELI (RavLink)
- villanne
- Villasukka
- villasukkavillainen
- Villikissa
- Villiviini
- Voke
- Värttinä
- Wilmiina (RavLink)
- WostedKnitt
- Xante
- ZARO
- Äiti-puffa
- äitikarhu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)