Kuluneen synkän viikon aikana sitä on etsinyt lohtua milloin mistäkin. Yhtenä lohdukkeena on ollut kuljeskelu Hillokellarissa ja Heinäladossa.
Niin kauan kuin on ihmisiä, jotka neulovat sukkia itselleen, lahjaksi, hyväntekeväisyyteen - jotka osoittavat arvostavansa ihmiskuntaa niin paljon, että haluavat tehdä oman osansa sen hyväksi vaikka sukkien muodossa - emme ole mennyttä.
Tämän viikon vierähdettyä loppuun on Sukkasatokin puolivälissä. Uskomattoman äkkiä aika kuluu! Melkein jo tuntee haikeutta tempauksen loppumisesta...
Mutta puoliväli on kuitenkin vasta puoliväli, ja on aika siirtyä tämän viikon saldoon.
Neljännen Sukkasato-viikon aikana on neulottu
sukkia 124 paria
tossuja 3 paria
sniikkereitä 4 paria
säärystimiä 1 pari
eli yhteensä 132 paria käpälänlämmittimiä.
Koko Sukkasadon tähänastinen tulos on siis 508 paria.
Kun tempauksen puolivälissä olemme neuloneet yli 500 paria, niin menisikö tuhat rikki koko sadonkorjuun aikana..?
Syksyllä keräämme satoa - myös sukkien, tossujen ja säärystimien saralla. Neulotaan ja virkataan niitä jälleen yhdessä! Tämä blogi on tempauksen kotilato eli tiedotusblogi, varsinainen sadonkorjuu jaetaan hillokellariin (http://hillokellari.blogspot.com), heinälatoon (http://heinalato.blogspot.com) ja perunalaariin (http://perunalaari.blogspot.com).
sunnuntai 28. syyskuuta 2008
sunnuntai 21. syyskuuta 2008
3. viikon saldo 15.-21.9.2008
Emo ottaa valtuudet laskea saldon jo näin aikaisin, kun luvassa on dvd-ilta neulomuksen äärellä. :)
Ensiksi tapani mukaan tiedottelen muuta.
Ja sitten saldoon.
Kolmannen Sukkasato-viikon aikana on neulottu
sukkia 110 paria
tossuja 9 paria
sniikkereitä 7 paria
säärystimiä 2 paria
"sukkasia" vatsatanssiin 1 pari
eli yhteensä 135 paria käpälänlämmittimiä.
Koko Sukkasadon tähänastinen tulos on siis 376 paria.
Kolmas viikko toden sanoi jopa emolle, joka sai pari paria sukkia tähän saldoon. Saa nähdä jäävätkö ainoiksi. :) Mutta tästä on hyvä lähteä syyskuun viimeiselle viikolle - sitten onkin tempaus jo puolivälissä!

- Poistin juuri hyväntekeväisyyslistat alablogeista. Ne päivittyvät koko ajan, joten on hankalaa yrittää pitää kolmea listaa ajan tasalla. Tästä lähtien hyväntekeväisyyskohteet näkee täältä Kotiladosta. Ainakin Vienon kammari sinne on tullut uutuutena. Samoin arpavoittojen määrä sen kun kasvaa!
- Muistutan vielä kerran: en ylläpidä osallistujaluetteloita alablogeissa, tempauksen alkaessa sovittiin, että aakkostettu lista täällä Kotiladossa riittää. Sen sijaan jokainen osallistuu alabloginsa nimilistan tekemiseen itse. Kun kirjoitatte alablogiinne, käyttäkää omaa osallistujanimeänne yhtenä tunnisteena! Näin nimenne tulee automaattisesti listaan.
Jos olet jo julkaissut tekstejä ja unohtanut laittaa tunnisteeksi nimesi, mene valikkoon "Muokkaa tekstejä", klikkaa omien kirjoitustesi kohdalla "Muokkaa", lisää tunnisteeksi nimesi ja paina "Julkaise teksti". Näin lista täydentyy.
Ja sitten saldoon.
Kolmannen Sukkasato-viikon aikana on neulottu
sukkia 110 paria
tossuja 9 paria
sniikkereitä 7 paria
säärystimiä 2 paria
"sukkasia" vatsatanssiin 1 pari
eli yhteensä 135 paria käpälänlämmittimiä.
Koko Sukkasadon tähänastinen tulos on siis 376 paria.
Kolmas viikko toden sanoi jopa emolle, joka sai pari paria sukkia tähän saldoon. Saa nähdä jäävätkö ainoiksi. :) Mutta tästä on hyvä lähteä syyskuun viimeiselle viikolle - sitten onkin tempaus jo puolivälissä!
lauantai 20. syyskuuta 2008
Kaupallisia tiedotteita
Tämä meidän Sukkasatomme on täysin epäkaupallinen tempaus (lankojen ja puikkojen ja kaiken ihanan ostaminenhan ei ole kaupallista vaan täysin terapeuttista toimintaa, eikö niin? :), mutta sukkasatoilijoita lähestytään parissa nettikaupassa tarjouksin.
(En minä mitään ilmoituksia myy, mutta olen aina halunnut käyttää tuota vanhojen sanomalehtien ilmaisua... :)
- Tinttamarelli tarjoaa syyskuun ajan sukkalangat 5 % alennuksella.
- Peikonpoika tarjoaa Sukkasatoon osallistuville 5 silmukkamerkkiä 4 merkin hinnalla.
(En minä mitään ilmoituksia myy, mutta olen aina halunnut käyttää tuota vanhojen sanomalehtien ilmaisua... :)
sunnuntai 14. syyskuuta 2008
2. viikon saldo 8.-14.9.2008
Ihaillen olen seurannut ahkeria sadonkorjaajia tautivuoteeltani! Itse sain luotua silmukat ensimmäiseen säälittävään sukkapariin tiistaina lääkärin odotushuoneessa ja tänään vähän sitä neulottuakin... Kun ei ole ollut voimia pitää välillä edes silmiä auki, niin ei.
Linkitykset alablogien ohjeissa olivat päin honkia, eli olin linkittänyt Kotiladon sijasta omaan blogiini... Noloa. Tarkoitus ei ollut saada lisää lukijoita! :) Nyt on asia korjattu.
Erään alablogin kommenteissa on pohdittu sitä, eikö kukaan jaa sukkia kotimaassa, kun kaikissa hyväntekeväisyystempauksissa ne menevät ulkomaille. Samaan asiaan puututtiin saamassani sähköpostissa ja annettiin vinkkejä. Ainakin täältä voisi kysellä sukkien tarvetta:
Ja sitten saldoon.
Toisen Sukkasato-viikon aikana on neulottu
sukkia 125 paria
tossuja 2 paria
sniikkereitä 3 paria
säärystimiä 2 paria
eli yhteensä 132 paria käpälänlämmittimiä.
Koko Sukkasadon tähänastinen tulos on siis 241 paria.
Ja minä kun ihan tosissani kuvittelin, että alkuinnostuksen jälkeen sadonkorjuutahti hidastuu... :D
Hienoa te, jotka olette ehtineet ja jaksaneet, ja tsemppiä meille, jotka emme - muistakaa "säännöt", tarkoitus on pitää hauskaa eikä kerätä paineita!

- Seurakuntien diakoniatoimistot jakavat joulupaketteja varattomille perheille, sukkien ja muun vaateavun tarvetta voi tiedustella.
- Pelastusarmeija kaipaa kipeästi ehjiä villasukkia eteenpäin jaettavaksi!
- Suomen Nuorkauppakamarit ry organisoi joillekin paikkakunnille Joulupuu-keräyksen - ainakin pienten lasten vanhemmat takuulla ilahtuvat, jos paketista löytyy sukkia tai muuta lämmintä.
- Paikalliset hyväntekeväisyyskirpputorit ja joulumyyjäisiin osallistuvat hyväntekeväisyysyhdistykset ottavat varmasti mielellään vastaan sukkia.
Ja sitten saldoon.
Toisen Sukkasato-viikon aikana on neulottu
sukkia 125 paria
tossuja 2 paria
sniikkereitä 3 paria
säärystimiä 2 paria
eli yhteensä 132 paria käpälänlämmittimiä.
Koko Sukkasadon tähänastinen tulos on siis 241 paria.
Ja minä kun ihan tosissani kuvittelin, että alkuinnostuksen jälkeen sadonkorjuutahti hidastuu... :D
Hienoa te, jotka olette ehtineet ja jaksaneet, ja tsemppiä meille, jotka emme - muistakaa "säännöt", tarkoitus on pitää hauskaa eikä kerätä paineita!
sunnuntai 7. syyskuuta 2008
1. viikon saldo 1.-7.9.2008
Äkkiä on kulunut ensimmäinen sadonkorjuuviikko! Emo, joka majoittui koneelle uusiintuneen yskänsä ja Carmolis-munkkitippajuomansa kanssa, huomasi äkkiä, että on saldon laskun aika.
Tokihan olen pitänyt kirjaa hillotölkeistä ja heinäkasoista koko viikon ajan, joten nyt vain kävin eilisen jälkeen ilmoitetut työt läpi. Joka julkaisee sadonkorjuutuloksiaan alablogeissa myöhemmin tänä iltana, älköön hermostuko: ne tulevat sitten ensi viikon saldoon.
Ensiksi hiukan laskutavastani. Ihan rehellisen epäreilusti en erottele aikuisten ja lasten sukkia, tossuja jne, vaan kaikki lasketaan samaan. Koska kyse ei ole kilpailusta, ei ole väliä sillä, neulooko joku monet lasten sukat samassa ajassa jossa toinen saa valmiiksi yhdet isojalkaisen miehen sukat. :)
Toiseksi lasken käpälänlämmittimet siihen kategoriaan, jota itse käytätte. Esim. lyhytvartista sukkaa ja sniikkeriä voisi olla vaikea erottaa toisistaan, mutta jos työ on tekijän mukaan sukka, se lasketaan sukkiin - jos sniikkeri, niin sitten niihin. Mitään merkitystähän tällä jaottelulla ei ole, paitsi että on hauska nähdä, miten paljon mitäkin lajia varastoihin karttuu!
Ja sitten asiaan.
Ensimmäisen Sukkasato-viikon aikana on neulottu
sukkia 104 paria
tossuja 4 paria
sniikkereitä 1 pari
eli yhteensä 109 paria käpälänlämmittimiä.
Hienoa, upeaa! Te olette ihan uskomaton porukka.
Katsotaan nyt, milloin emo saa oman sadonkorjuunsa alkuun, vai saako ollenkaan... :) Joka tapauksessa iloista hillonkeitto- ja heinänharavointiviikkoa jokaiselle!
J.K. Vielä muistutan: seuratkaa Kotilatoa sivupalkkeineen kaikkineen! Täältä löytyvät linkit Bloggerin käyttöohjeisiin, tiedot arvonnoista ja hyväntekeväisyystempauksista, kerääntyneet saldot ja osanottajaluettelo. Sekä silloin tällöin emon muuta höpinää.

lauantai 6. syyskuuta 2008
Linkin tekeminen tekstiin
Moni on viime päivinä kysellyt neuvoa siihen, kuinka Bloggerissa (tai ylipäätään) luodaan linkki tekstiin. Siis tyyliin "oma blogini löytyy täältä".
Periaate on ihan sama kuin nappiohjeessa annettu linkitysohje. Kirjoita tekstisi valmiiksi, ja sen jälkeen joko "maalaa" haluamasi sana (siis laita hiiri sanan alkuun, paina vasen korva alas ja vedä varovasti sanan yli) tai klikkaa sitä hiirellä kaksi kertaa, niin että sinulla on mustan sijasta valkea teksti sinisellä taustalla:
Sitten näpäytä tekstiruudun yläreunassa olevaa vihreää palluraa, jossa on klemmari - se on linkitysnappi:
Sivulle avautuu uusi pikkuruutu. URL-osoite tarkoittaa blogin, sukkaohjelinkin, minkä tahansa nettisivun osoitetta.
Kirjoita osoite ruutuun kokonaisuudessaan (tässä esimerkkinä kotiladon osoite) ja paina OK.
Linkkisi on valmis!

perjantai 5. syyskuuta 2008
Tärkeää! + edit
Sukkasato on alkanut upeasti, sukkia ja muita käpälänlämmittimiä on kertynyt jo huimat määrät. Hienoa!
Mutta muistattehan, että laitatte blogikirjoitustenne yhdeksi luokkatunnisteeksi aina sen nimen, jolla esiinnytte Sukkasadossa! Alablogeihinhan ei tule erillistä osallistujaluetteloa, vaan osallistujat näkyvät otsikon Tunnisteet alla.
Nimensä voi lisätä tunnisteeksi myös myöhemmin klikkaamalla komentoa Muokkaa oman kirjoituksen kohdalla tekstiluettelossa (pääset sinne klikkaamalla linkkiä Muokkaa tekstejä).
Sunnuntai-iltana tänne kotilatoon tipahtaa sitten ensimmäinen saldotiedotus!
Huomio, sekä Kotiladon että alablogien sivupalkissa on ohjeet sekä Sukkasato-napin linkittämiseen että Bloggerin käyttämiseen yleensäkin!

maanantai 1. syyskuuta 2008
Vuoden 2008 osallistujat
Vauhdikas alku
Olen kierrellyt Hillokellarissa maistelemassa ja Heinäladossa hyppimässä ja todennut, että sadonkorjuu on alkanut varsin sutjakasti, osalla heti puolilta öin! Saa nähdä, koska emo pääsee vauhtiin...
Alablogeissa on ollut puutteita, pahoittelut edelleen! Nyt sieltä löytyvät niin tunnisteet, arkisto kuin oikea kellonaikakin. Muutan vielä asetuksia niin, että sivulla näkyisi useampi postaus.
Vielä muistuttelen, että pidätte kirjaa tekemistänne hyväntekeväisyystöistä, jos haluatte osallistua arvontaan!

Kello on kaksitoista lyönyt...
...joten korit, kärryt, hangot ja haravat - tai ainakin puikot ja koukut ja langat - mukaan ja menoksi.
Ja jos neulotte hyväntekeväisyyteen, pitäkää kirjaa eli merkitkää ylös monetko käpälänlämmittijmet teette! Pyydän teitä sitten parin kuukauden päästä ilmoittamaan tietoja arvontaa varten.
Oikein iloista ja hyvää mieltä tuottavaa sadonkorjuuta kaikille!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)