keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Viimeinen sato viikko eli yhdeksäs

Ja mehän otimme oikean loppukirin ja teimme kaikista parhaimman satoviikkommekin samalla. HYVÄ me.
JA aluksi kiitän kaikki mukana olleita , että saimme näin hyvän sadon aikaiseksi.
Tämän viiko sato on seuraavanlainen

Aikuisten sukat 125
Lasten sukat 53
Vauvan sukat 38
Säärystimet 12
Aikuisten tossut 6
Lasten tossut 5
Vauvan tossut 1
Aikuisten polvarit 4
Sneaker./tennissukat 1

Ja yhteensä viimisellä viikolla sukkia kudottiin 245 paria ja tämän satokauden kokonaissaldo oli sitten huikeat 1351 paria erilaisia käpälän lämmittimiä

maanantai 31. lokakuuta 2011

Tänään saa vielä kutoa kello 24.00 asti

Huomenna apuemot tekevät itse määrittelemäänsä kellon aikaan viimeisen laskennan.
Katsokaa omista alablogeista koska teille on annettu aikaa viimeiset sukat blogata/ informaatiota oman alabloginne laskenta ajasta.

tiistai 25. lokakuuta 2011

kahdeksas satoviiko 18.-24.10.2011

saatiin juuri laskettua ja saimme mukavasti jälleen kerran sukkia aikaiseksi ja sain todeta , että en ollut ainoa joka teki tällä viikolla pääkallosukkia.
En voi kuin ihailla teridän ihania sukkia. Jokainen sukka on omalla tavallaan kaunis. Mutta millainen tää toiseksi viimeine sato viikko sitten oli

Aikuisten sukat 58
Lasten sukat 29
Vauvan sukat 7
Säärystimet 4
Aikuisten tossut 3
Aikuisten polvarit 5
Sneaker/tennissukat 2

Sukkia saimme tällä viikolla aikaiseksi 111 ja yhteistuloksemme on tämän viikon jälkeen 1106.
Olenko huomannut parin viimeisen viikon aikana uupumusta, mukaan lukien itseni. Aina haluaisi alkaa tekemään jotain muuta kuin sukkia, mutta uutta kummiskin.

Ensiviikolla on sitten maantai viimeinen raportointi päivä, jonka jälkeen sukkia ei enän tehdä tämän tempauksen tiimoilta.
Arvonnan koitan suorittaa keskiviikkona, joten teillö on vielä tiistai 1.11.2011 aikaa laitaa haluamiinne arvointoihin nimenne.

tiistai 18. lokakuuta 2011

seitsemäs satoviiko 11.10.-17.10.2011

On saatu laskettua ja emme vielä ihan päässeet tuhannen parin yli. Mutta saimme kuiteskin tällä viikolla aikaseksi toista sataa sukkaa kuitenkin joka jakauti seuraavasti

Aikuisten sukkia 66
lasten sukkia 24
vauvan sukat 11
säärystimet 6 ( sama kuin viimeviikolla)
aikuisten tossut 5
lasten tossut 1
vauvojen tossut 2
aikuisten polvarit 1

Yhttensä tällä viikolla erilaisia ihania käpälänlämmittimiä tuli 116 ja yhteensä olemme tehneet 995 paria käpälänlämmittimiä

perjantai 14. lokakuuta 2011

ARVONTA

LAITOIN KAIKKIEN ARVONTA VOITTOJA ANTENEIDEN MUKAAN OMAT ARVONTA OSIOT JO TUONNE ALEMMAKSI.

SIIS JOKAISESTA OSIOSTA ON OMA POSTAUS JOHON VOIT OSALLISTUA.
JOKAINEN VOI OSALLISTUA ENEMMÄN KUIN YHTEEN POSTAUKSEEN JOS OLET TÄYTTÄNYT KYSEISEN POSTAUKSEN KRITEERIT.

SIIS PITEMMITTÄ PUHEITTA OSALLISTUMAAN ARVONTAAN / ARVONTOIHIN.

JOKAINEN ARVONTA VOITON VOITTANUT OTTAA SITTEN ITSE YHTEYTTÄ ARVONTAPAKINNON ANTAJAAN ( LAITAN VIELÄ PAREMMIN YHTEYSTIETOJA KO. POSTAUKSIIN), JOTTA ARVONTA PALKINNON ANTAJA TIETÄÄ KENELLE JA MINNE PALKINTO LAITETAAN TULEMAAN.

tiistai 11. lokakuuta 2011

kuudes sato viikko 4.-10.10.2011

on jälleen purkissa. Ja emo ei saanut yhtään sukkaa aikaiseksi, mutta te muut olette ahertaneet sitten kunnolla emonkin puolesta. Tälläinen sato tuli kuluvana viikkona joka oli monen moista kaunista käpälänlämmitintä erilaisiin tilanteisiin.

Aikuisten sukkia 75
Lasten sukat 14
Vauvan sukat 14
Säärystimet 6
Aikuisten tossut 8 ( sama kuin viime viikolla)
Lasten tossut 3
Aikuisten polvarit 2

Ja mukavasti tälläkin viikolla sukkia sitten yhteensä tuli ja mitä niitä sitten tuli no 123 paria ja kaiken kaikkiaan olemme saaneet aikaiseksi 879 paria.
Meneeköhän ensiviikolla jo tuhat paria rikki?

tiistai 4. lokakuuta 2011

Viides satoviikko 27.9-3.10.2011

on saatu korjattua. Saamme taas kiittää ihania apuemoja.
Olen säännöllisen epäsäännöllisesti vieraillut kaikissa alablogeissa ja mahtavia sukkia olemme saaneet aikaiseksi.
Mieleeni on jäänyt leppäkerttu ja puputossut, erilaiset raita sukat, ihanista kuviosukista puhumattakaan.
Tällä viikolla saimme jälleen kerran mahtavan sadon, joka on seuraavanlainen

Aikuisten sukat 98
Lasten sukat 14
Vauvojen sukat 14
Säärystimet 2 ( sama kuin kahdella edellisellä viikolla)
Aikuisten tossut 8
Vauvan tossut 2
Aikuistenpolvarit 3
Sneaker/tennis sukat 1

Yhteensä saimme tämän viikon aikana erialaisia käpälänlämmittimiä 142 ja tähän mennessä olemme yhteensä kutoneet 756 erilaista jalan lämmitintä

tiistai 27. syyskuuta 2011

neljäs sato viikko 20.-26.9.2011

On jälleen ihanien apuemojen avulla saatu laskettu eli melkein puoli välissä sitten ollaan sadonkorjuuta. Vielä ensikuun korjaamme myös satoa. Eli ihan rauhassa on aikaa vielä kartuttasa satoa.

Tällä viikolla saimme enemmän satoa kuin viime viikolla, mutta emme päässeet vielä kaikkein parhaimpaan satoviikkoomme. Yli 500 paria kuitenkin olemme jo saaneet. No miten me sitten tällä viikolla teimme?

Aikuisten sukat 75
Lasten sukat 45
Vauvan sukat 20
Säärystimet 2 ( sama kuin viimeviikolla)
Aikuisten tossu 9
ASikuisten polvarit 13
Minusiukat 9
Muu 1

No kuinkas paljon niitä sitten yhteensä onkaan?.......... 174 paria erilaisa käpälännlämmittiä ja yhteensä olemme tehneet 615 paria.

Kiitos kaikille kutojille ja ahkerille apuemoille laskemisesta. Ilman apuemoja jokainen satoviikko ei olisi mahdollista laskea.

Hyvää syksyn jatkoa kaikille satoilijoille ja antoisaa tulevaa satoviikkoa.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Kolmas satoviikko 6.-19.9.2011

On jälleen kerran laskettu ja mahtavasti tälläkin viikolla kudoimme sukkia, mutta ihan tokan viikon saalisiimme emme päässeet.

Muistakaa, että emme lopeta syyskuussa vaan jatkamme matkaa vielä lokakuun.

Käpälän lämmittimiä tuli seuraavasti:

Aikuisten sukat 102 ( sama kuin viimeviikolla)
Lasten sukat 29
Vauvan sukat 15
Säärystimet 2
Aikuisten tossut 6
Lasten tossut 1
Vauvan tossut 1
Aikuisten polvarit 6
muu 1

Yhteensä käpälänlämmittimiä tehtiin tällä viikolla 163 ja kokonaissaldomme on 441

Olen ihaillut teidän ihania polvisukkianne ja kirjoneulesukkianne.. Te teette todella taidokkaita sukkia. Minä olen vain tehnyt ihan tavallisia ja kateellisena ihaillut muiden kätten töitä.
Melkein olemme saaneet puolisen tuhatta paria valmiiksi, mutta ensi viikolla saamme sen rajapyykin rikottua ihan varmasti.

Hyvää syksyistä satoilua teille kaikille.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Toinen satoviikko 6.-12.9.2011

On purkissa ja sukat on apuemojen avaulla laskettu ja se 0li seuraavan lainen

Aikuisten sukkia 102
Lasten sukat 37
vauvan sukat 18
Säärystimet 6
Aikuisten tossut 11
lasten tossut 3
Vauvan tossut 6
Aikuisten polvarit 2
sneaker/tennaris. 2

Tällä viikolla teimme yhteensä 187 erilaista jalanlämmintä ja kokonais saldo kahdelle viikolle on 278 paria erilaisia sukkia.

Emme päässeet vielä yli kahden sadan sukan niinkuin yksi emoista arveli meidän menevän kun kudomme nyt kokonaisen viikon.

Mutta voimme olla tyytyyväisiä tähän tulokseen. Hyvä ME.

Nyt jatkamme sitten sadon korjaamista viikolla numero kolme.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Ylihuomenna laarit jälleen lasketaan

Olemme saaneet taas mukavia sukkia laareihimme ja aikaahan seuraavan laskentaan on vielä muutama päivä eli aikaa on täyttää tämän viikon laareja vielä vaikka kuinka kauan.
Emokin koittaa saada vielä yhdet sukat tähän laskentaan jollei kaksia.

Eli hyvää lauantai iltaa kaikille ja emo poistuu saunan kautta Monkkia katsomaan kera sukkakutimien.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Ensimmäinen satoviikko 1.-5.9.2011

on sitten apuemojen puolesta laskettu.

Olen aina silloin tällöin vilkuillut kaikkiin alablogeihin ja ihastellut mitä erilaisempipa sukkia.
Mieleeni on painut muunmuassa lammassukat, punaiset tähti sukat ja nallelle tehdyt töppöset muita unohtamattakaan.

Ihan hyvin ekalla viikolla saimme sukkkia aikaisseksi vaikka meillä oli vain viisi päivää aikaa kutoa niitä.

Teimme seuraavasti sukkia tällä viikolla:

Aikuisten sukkia 41
Lasten sukkia 34
Vauvan sukkia 13
Säärystimiä 1
Nukelle 2

Ekan viikon saldo on yhteensä?.............. 91 paria erilaisia jalan lämmittimiä

Seuraava päitys tulee apuemojen puolesta sitten ensi maanantaina.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Ei kuulu sukkastoon

mutta kun täällä pyörii paljon väkeä niin emo laittaa pienen pyynnön.
Jos jollakin on tarpeettoma tyhjiä padan lakupusseja, niin

Tarvitsisimme seuraavia pusseja:
  • Aito Lakupala 250g
  • Täyte Lakupala 250g
  • Lakupala Deli 250g
  • Lakumix Original 250g
  • Lakumix Choco 250g
  • Lakumix Berry 250g

jos jollakin on sellaisia pusseja joita ei tarvitse , niin ottaisimme ilomielin vastaan jotta saisimme kerättyä pandan pehmolelun.

Toiveissa olisi saada sisaruksille kummalekkin oma. ( tähän tarvitaan siis yhteensä 20 pussia)

Laitathan emolle tulemaan viestiä niin emo laittaa sinulle s.postiin osotteen mihin laitat pussisi tulemaan.


Olen pahoillani kun tämä ei kuulu tähän tempaukseen laisinkaan, mutta kun täällä on paljon ihmisiä niin nämä pussitkin saattaisimme saada tätä kautta täyteen. itse emme ainakaan pysty keräämään kuin yhden pandan pussit.


Mikeala Lankatuvasta lupasi meille seuraavaa


Kaikki jotka tekevät tilauksen syyskuun aikana, osallistuvat arvontaan jossa arvotaan yht. 250 g sukkalankaa! Arvonta suoritetaan 1.10.2011. Lisäksi kaikki toimitukset postikuluitta syyskuun aikana, valitse toimitustavaksi Nouto, silloin postikuluihin menee se 0 €.
Laita viestikenttään sana SUKKASATO niin olet mukana arvonnassa!



Tervetuloa ostoksille!




torstai 1. syyskuuta 2011

Emo sai ekat sukat valmiiksi


jotka siis kärräsi perunalaariin. Lanka on Regian Pompon



No niin nyt sitten ensimmäiset sukatkin

on puikoilla. Yksi ilmoittautujakin on näkynyt aloittaneen heti puolen yön jälkeen omat sukkansa. HYvä juttu etten minä ainakaan ole ainoa heti aloittaja.
Äidilleni ole sukkaa kutomassa.

Muistakaa että tämä sato viiko loppuu sitten maanantaina 5.9.emojen parhaaksi katsomalla ajalla.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

9 tuntia aikaa

jonka jälkeen saa ottaa ihanat puikkoset käteen ja aloittaa sen sukan kutomisen.

Minä en ainakaan jaksaisi odottaa niin kauan.

tiistai 30. elokuuta 2011

31 tuntia aikaa

Ja sitten alkaa armoton sukkien kutominen. Kutominen tapahtuu jokaisen omaan tahtiin.
Eli mtään kilpailua emme siis ota muistakaa tämä.
Jos toinen kutoo vaikka 1 parin ja toinen 20 niin se on jokaisen oma asia eli emme kilpaile toisiamme vastaan.

maanantai 29. elokuuta 2011

Emo odottaa innolla


että pääsee luomaan ensimmäiset silmukkansa ensimmäiseen sukkaan. Niin ja teitä varmaan kiinnostaa mihin laariin emo omat sukkansa kärrää. Tänä vuonna emo kartuttaa perunalaaria. Sinne tämä emo sitten sukkansa kärrää ja toivottavasti saisin useammatkin parit aikaiseksi. Tarkoitus olisi olla joulupukin apulaisena ja tehdä sukkia suvun kaikenkokoisille jaloille.
Lankoja löytyy varastosta vaikka kuinka paljon. Minä kun rakastan yli kaiken sukkien kutomista. Ennen satokautta sain valmiiksi vielä kaverin pikkusiskolle sukat joka osti tässä taannoin oman asunnon ja kova sukkien kuluttaja.
Nämäkin sukat olisi voinut tehdä vasta satokaudella, mutta kun en malttanut odottaa siihen asti.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

ei ilmoittautumisia enään

LOPULLINEN OSALLISTUJA MÄÄRÄ ON TÄNÄ VUONNA 238,( emo ei osaa näköjään laskea ja muutama kutsu sekä ilmoittautuminen oli jossakin bittiavaruudessa) joka on minusta himpun verran vähemmän kuin viime vuonna.
Mutta nyt vain odotamme syyskuun ensimmäistä päivää ja katsotaan aloittaako joku jo sukkia heti vuorokauden vaihduttua.

Ensimmäinen sato viikko on sitten himpun verran lyhkäisempi kuin muut, mutta emme anna sen haitata tahtia eli ensimmäinen sato viikko on 1.9-5.9. Tällöin jokainen satoviikko loppuu aina maanataina ja satoviikkoja on yhteensä 9.

Eli apuemot laskevat sitten 5.9 itselleen parhaaksi katsomalla ajalla nuo sukat ja ilmoittavat niistä minulle. Kun olen saanut kaikkien apuemojen tiedot teen siitä yhteisen rapotin tänne kotilatoon aikaisintaan tiistaina.

perjantai 26. elokuuta 2011

Kaksi vuorokautta aikaa ilmoittautua

Eli muutama päivä siis aikaa laittaa tulemaan ilmoittautuminen, jonka jälkeen tulee viimeiset kutsut ja mahdolliset korjaukset.

Mutta nyt meitä on jo ilmottautunut mukaan 207 sukan kutojaa

tiistai 23. elokuuta 2011

Tiistaina kello 12.20

Meitä on mukana jo melkoinen määrä sukan tekijöitä ja vielä on aikaa sunnuntaihin klo 15.00 asti ilmoittautua mukaan. Niin ja kuinkas paljon meitä sitten onkaan 188


sunnuntai 21. elokuuta 2011

Viikko aikaa

ilmoittautua eli ensi sunnuntaihin klo 15.00 asti. Tämän jälkeen lähtee viimeiset kutsut alablogeihin ja alkaa armoton lankojen, ohjeiden ja puikkojen etsimnen ja mahdollisesti viimeiset esittäytymiset.
Tunnelma sen kuin nousee ja kihinä ja kuhina ympäri latoa vain käy kun ihmiset odottavat milloin saa laittaa ensimmäiset silmukat puikoille.

Itse ainakin odotan innolla sitä päivää kun silmukat saa luoda ja saan aloittaa ensimmäisen sukkani, mutta onneksi nyt ei kuitenkan tarvitse olla ilman sukan tekelettä vaan teen vimmatusti Kyjyn töitä loppuun, jotta kerkiäisin vielä tähänkin tekemään muutamat sukat, mutta taitaa se olla niin, että sukat valtaavat kahdeksi kuukaudeksi myös emonkin ja kaikki vanha eli menosa oleva KyJyily jää taka alalle ja sitten jää nähtäväksi saanko kaikki työt valmiiksi. Pahoin kyllä pelkään etten saa, mutta yritys hyvä kymmenen ja onneksi leikkimielellä lähdetty mukaan. No niin näihin sanoihin emo lopettaa ja lähtee kutomaan miesten pääkallo sukat loppuun.

Viimseinpäivityksen jälkeen meitä sukan kutojia on 172.

torstai 18. elokuuta 2011

Nyt joukkomme on taas

saanut lisää sukan kutojia eri alablogeihin. Eli olemme kasvaneet jo 162 sukan tekijään ( jos laskut pitää paikkansa)

Ilmoittautua voi edelleen 28.8 klo 15.00 asti ja ensimmäiset sukat saa laittaa puikoille heti kun vuorokausi vaihtuu 1.9:ksi.

Maltetaan siihen asti.

Tervetuloa mukaan Sukkasatoon 2011 - ilmoittautuminen avautuu!

Tervehdys kaikille olen Marelo ja koitan tänä vuonna emännöidä Kaisan puolesta tämän sukkasadon. En ole koskaan aikaisemmin blogannut täällä vaan olen vuodatuksessa eli saatan olla todella ummikko ja apu voi olla joskus tarpeen.

Mukaan mahtuu kolmenblogin verran tulijoita eli kaikenkaikkiaan 300 (huh ompas paljon)

Siivoilen blogia koko ajan joten älkää ihmetelkö vanhoja juttuja täällä nyt, ne poistuvat pikkuhijaa.

Olen pahoillani kun tämän tempauksen ilmoittauminen on näin lyhyt, mutta johtuen Kaisan tilanteesta ja minun mukaan tulostani näin myöhään.

Tämähän on viiden kerta kun kudomme sukkia, niin kuin Kaisa aikaisemmin totesikin. Eli pidämme sitten minun kanssani nyt ne ”puolipyöreät” sadonkorjuu juhlat. Hip hurraa….

MITÄ SITTEN SUKKASADOSSA TEHDÄÄN


Sukkasadossa neulotaan tai virkataan yhdessä sukkia, tossuja, töppösiä, säärystimiä - kaikki polvesta alaspäin puettava otetaan huomioon. :) Voit neuloa tai virkata itsellesi tai lahjaksi, pukinkonttiin tai hyväntekeväisyyteen. Tempaustietoa on sivupalkissa. Jos tiedät muita sopivia hyväntekeväisyystempauksia, tai jos joku tuolla mainituista on vanhentunut, kerro niistä tämän tekstin kommenteissa.

Tempausaika on jälleen perinteinen sadonkorjuuaika 1.9.-31.10. Kun tällä välillä antaa puikkojen heilua, on loppusyksyn joulukiireistä pois monta lahjaongelmaa.

ILMOITTAUTUMINEN JA OSALLISTUMINEN


· Ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostitse. Ilmoittautuminen avautuu nyt ja on auki sunnuntaihin 28.8. klo 15.00 asti.

Jos siis haluat olla mukana, lähetä viestiä Marelo-emolle osoitteeseen aikuistenvaihtoja [at] gmail piste com

Muualle tulleet viestit jäävät huomioimatta eli ilmoittautumisia otan vastaan vain s.postiin.

Kirjoita viestiin

  1. nimi tai nimimerkki, jolla haluat tempauksessa esiintyä. Huom! Jos käytät etunimeäsi ja epäilet, että listalle tulee joku muukin samanniminen, lisää jokin erikoistunniste, kuten sukunimen ensimmäinen kirjain tai vastaavaa. Jos sittenkin samannimisiä tulee, erotan teidät toisistanne blogin nimellä tms.
  2. oma sähköpostiosoitteesi (se ei tule julkisuuteen, mutta on välttämätön, jotta saan lähetetyksi sinulle kirjoitusoikeudet johonkin alablogiin)
  3. mahdollisen oman blogisi osoite, jos haluat että se näkyy Sukkasadossa. Blogittomuus ei luonnollisesti ole este osallistumiselle!

    Huom. tarvitsen nimenomaan blogin osoitteen, eli sen tekstin jonka näet nettiselaimesi osoiterivillä, esim.
    http://sukkasato.blogspot.com. Jos annat pelkän blogin nimen (esim. Sukkasato), minulla on kova homma googlettaa esiin juuri se oikea blogi ja näin ollen saattaa olla etten edes lähde hakemaan sitä oikeaa eli ole tarkka mitä laitat tulemaan.

    Jos mieluummin haluat että linkitän sinut osallistujalistassa Ravelry-osoitteeseesi, kerro se. Ja jälleen haluan tietää nimenomaan profiilisi osoitteen, esim. http://www.ravelry.com/people/pikkuK. Jos annat pelkän nimimerkin, niin en todellakaan hae sinua sieltä koska en itse ole siellä laisinkaan ja tämä paikka on minulle todella upo outo joten jää likittämäti.

    Tarvitsen vain yhden linkin per osallistuja. Jos siis sinulla on sekä blogi että Ravelry-profiili, joudut valitsemaan kumman ilmoitat.

Huom. viimevuotisten osallistujien oikeudet on poistettu, eli kaikkien mukaan haluavien on ilmoittauduttava!


· Koska Blogger rajaa nykyään yhden blogin kirjoittajamäärän sataan, tempauksella on kolme alablogia: Hillokellari, Heinälato ja Perunalaari. Ja toivon, että saisin apuun apuemäntiä. Jaan teidät alablogeihin sattuman varaisesti.

· Kaikki tempauksen tiedotus tapahtuu tämän Kotilato-blogin kautta.


· Kun ilmoittaudut, et saa minulta henkilökohtaista vastauspostia, ellet erityisesti kysy jotain tai ellei minulla ole jotakin kysyttävää. Vasta 29.8. eli ilmoittautumisajan päätyttyä lähetän sähköpostiisi kutsun( saat sen viimeistään 31.8), jossa olevan linkin kautta pääset kirjautumaan omaan alablogiisi. Jos sinulla on jo Blogger- tai Google-tunnus, pääset sisään sillä. (Jollet ole aiemmin kirjoittanut mitään blogia tai et ainakaan Bloggeria, älä pelkää. Tämän Kotiladon sivupalkissa on kuvalliset ohjeet kaikkeen siihen, mitä sinun tarvitsee tietää teknisestä puolesta. Lisäksi mielelläni vastaan kysymyksiin siltä osin kuin osaan vastata.)

Kehotan kuitenkin seuraamaan
tämän Kotiladon sivupalkkia, jonne linkitän ilmoittautuneet.
Ellei nimesi ilmesty osallistujalistaan muutaman vuorokauden sisällä ilmoittautumisesta, ota minuun yhteyttä! Huom. Jos listassa näkyy henkilön nimen perässä suluissa RavLink, linkki vie Ravelryyn, jonka käyttö vaatii rekisteröitymistä. Jos siellä näkyy viiva, se tarkoittaa sitä, ettei linkki vie mihinkään eli henkilöllä ei ole mitään nettilinkkiä - Blogger ei nimittäin suostu tekemään tuota automaattilistausta ellei osoiterivillä ole jotain, ja linkittömille laitan sinne vain pisteen.


· Sukkasato ei ole kilpailu, vaan tarkoitus on pitää hauskaa yhdessä sukkien parissa. Jos niin käy, ettet ehtisikään neuloa yhtään paria koko syys-lokakuun aikana, kukaan ei nuhtele sinua, ja olet silti mukana niissä arvonnoissa, jotka on tarkoitettu kaikille osallistujille. Mielenkiinnon vuoksi apuemännät kuitenkin ilmoittavat viikon lopussa minulle kummankin blogin valmistuneet työt, ja minä merkkaan yhteissummat tänne Kotilatoon.

· Koska me olemme kaikki hyvin ahkeria, ansaitsemme myös palkintoja. Arpavoittotietoa päivitän sivupalkkiin sitä mukaa kuin voittoja kertyy. Lahjoittajat lähettävät arpavoitot suoraan voittajille emon antamien voittotietojen perusteella.


Kaikissa ongelmissa voit ottaa yhteyttä minuun ja koitetaan selvittää tilanne.

tiistai 16. elokuuta 2011

EMON TEMPAUTUESSA JA ANTEEKSI APUEMOT

Apuemot ovat olleet hieman sekaisin asiasta. Olen liian innokas. Anteeksi apuemot.
Mutta asiasta toiseen. apuemot määräävät omissa blogeissaan ja tulevat sinne aikanaan kirjoittamaan ohjeita, informaatiota ym sen mukaan kuin pitävät sen tarpeelllisena.
He myös laskevat jokaisen viikon sukkasaldon joka päättyy aina maanataisin jolloin sato korjataan ja yhteistä kellon aikaa apuemoilla ei ole vaan he saavat siis päättää milloin haluavat laskea sadon ja ilmoittavat siitä sitten minulle joka teen siitä sitten yhteisen raportin tänne kotilatoon.

Muoks. 17,8,2011 klo 9.16 Viimeinen päivtys on tuonut 148 sukan kutojaa mukaan.

maanantai 15. elokuuta 2011

Nyt joukkomme vain kasvaa

Viimeisen päivityksen jälkeen meitä on 135 sukan tekijää ilmoittatunut matkaan mukaan.
Hyvä me :)

Kutsut on lähetetty

Kaikille tällä hetkellä ilmoittatutuneille.

Mutta jos on käynyt niin ettet ole saanut kutsua vaikka olet ilmoittatunut ota yhteyttä emoon heti miten.

Muistattehan ettei vielä saa alkaa kutomaan sukkia, mutta esittäytyä saa jos haluaa. ja käyttäkää tunnistettä 11. eli esim. 11esittäytymine, 11satoa, koska vain nämä tunnisteet apuemot ottavat huomioon laskiessa satoa ja muissa kysymyksissä.

torstai 11. elokuuta 2011

Emo ilmoittaa olevansa poissa

Koneen ääreltä melkein koko viikonlopun. Saattaa sunnuntaina tulla täydennystä osallistuja listan jos tarvetta.
Mutta lauantaina emo ei ole laisinkaan koneen ääressä ja muutenkin loppuviikosta emo on päättänyt aloittaa siivouksen joten päivitykset ja muut tulevat viiveellä, joten älkää huolesteko jollei nimeänne näy heti miten. Ottakaa maanantaina yhteyttä jollette nää nimeänne silloin listalla jos olet tänä aikan laittanut ilmoittautumisen tulemaan.
Emolla on ollut pari huonoa nukuttua yötä joten sekin verottaa emon jaksamista, mutta toivotaan että ensiyönnä emo nukkuisi makiasti eikä heräilisi noin parin tunnin välein.
Näillä tiedoilla mennään sitten loppuviikko ja viikonloppu.

tiistai 9. elokuuta 2011

Jos laskin oikein

Niin meitä on nyt muutaman päivän aikana ilmoittautnut 63 sukan tekijää mukaan. Ihan hyvinhän tää on lähtenyt käyntiin vaikka Kaisa ei hoidakkaan tän vuotista sukkasatoa.
Katsotaan menisikö yhtä hyvin loppuun asti.

maanantai 8. elokuuta 2011

Nyt kolme apuemoa saatu

Kiitän kaikkia kolmea yhteisesti kun olette lupautuneet apuemoiksi.Kolme alla mainittua hoitaa seuraavasti alablogit:

Agatha Hillokellaria ja Matleena Sekä Nina Perunalaaria ja Zagero Heinälatoa

Nyt olemme saaneet bloginapinkin



Ohjeita löytyy edellisvuoden napin alta; joten en poistanut sitä. Siis miten voit liittää napin omaan blogiisi.

APUEMÄNTIÄ JA ARVONTA VOITTOJA

Jos sinua kiinnostaa toimia apuemäntänä otathan minuun yheyttä. Sinun ei tarvitse kuin kerran viikossa laskea yhden alablogin sukat ja ilmoittaa siitä minulle.
Alablogejahan on kolme, Joten toivoisin saavana vähintään kolme apuemäntää, mutta useampikin on sallittu vaikka sitten kiertävänä.
Tämä auttaisi paljon minua tässä touhussa.

Apuemäntiä siis kaivataan!

ARVONTA PALKINTOJA

jos olet halukas antamaan jonkin palkinnon arvottavaksi, niin ilmoittaisitko siitä minulle. Minä en ota arvonta voittoja vastaan vaan sinä sitten lähetät sen tämän tempauksen jälkeen sille henkilölle jolle arvonta sen arpoo.
Itse voit määritellä miten haluat palkinnon arvottavaski. Esim. Eniten sukkia tehneelle tai yhdet sukat tehneelle tai jotain muuta.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Sukkasato toteutuu!

Niinhän siinä kävi, että ei syksyä ilman Sukkasatoa. Marelo lupautui ystävällisesti emännöimään tämänvuotisen sadonkorjuun! Odotellaan siis rauhassa ilmoittautumis- ym. juttuja. Minä puolestani lupasin tarvittaessa neuvoa, mutta annan muuten Marelolle työrauhan. :)

torstai 4. elokuuta 2011

Sukkasatoasiaa

Vähän on jo tullut kyselyjä tämänvuotisesta Sukkasadosta. Aikomukseni oli se järjestää, olisihan nyt "puolipyöreä" viides sadonkorjuusyksy, ja taisin näin jollekin kysyjälle jo luvatakin.

Nyt on kuitenkin alkanut tuntua siltä, että minun on säästettävä itseäni. Viime talvi oli monella tavalla aika vaiherikas ja rankka muuttoineen, työttömyyksineen ja kaksine työpaikan vaihtoineen, samoin kesä ja lomakin erinäisistä syistä. Olen aika väsynyt ja kaipaan vapaa-ajalla lähinnä vapautta.

Sukkasato on ihana tempaus, olen nauttinut sen pyörittämisestä joka syksy - mutta samalla se on myös aika rankka, vaikka mukana on ollut ihania apuemoja. Tempausajan lyhentäminen kuukauteenkaan ei auttaisi, koska samat valmistelut, ilmoittautumishässäkät ja loppujärjestelyt pitäisi tehdä joka tapauksessa.

Haikein mielin siis tulin nyt kertomaan, että en aio järjestää Sukkasatoa tänä syksynä. Mutta sen sijaan en kiellä jotakuta toista ryhtymästä sitä järjestämään!

Jos siis joku tahtoo toteuttaa sadonkorjuuta, minulta voi sähköpostitse kysellä asiasta. Toimeen tarttuvalle annan mielelläni käytettäviksi pääblogin sekä kaikki kolme alablogia.

Jos taas ei pyörittäjää tälle vuodelle löydy, niin neuloskellaan sukkia vain omaksi iloksemme ja katsotaan, josko vuoden päästä olisin taas valmis tempausta pyörittämään. En siis suinkaan ole Sukkasatoa lopullisesti hautaamassa.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Kiitos Topperille!

Sukkasadon blogeissa on toteutettu varsinainen kevätsiivous. Yksi Sukkasadon 2010 apuemoista, Topperi, tarjoutui järjestämään kaikkien alablogien tunnisteet niin, että vuoden 2008, 2009 ja 2010 sadonkorjuujutut löytyvät omien tunnisteidensa alta. Nyt voi siis helposti surffailla tietyn vuoden sukkia, vilkaiskaapa vain sivupalkkia!

Sydämellinen kiitos Topperille tästä! Syksyn sadonkorjuu on vähitellen harkinnassa...