Omavaltaisesti luomani säännöt kuuluvat näin:
- Osallistujat saivat järjestysnumeron ilmoittautumisjärjestyksessä, eli kaikkia koskevassa arvonnassa siinä järjestyksessä kuin aikanaan ilmoittautuivat Sukkasatoon ja muissa arvonnoissa siinä järjestyksessä kuin ovat jättäneet kommentin kyseiseen postaukseen (joiltakin oli vahingossa kommentti tullut kahdesti, joten vain toinen huomioitiin). Ilmoittautumisaikaahan oli lauantaihin 7.11. asti ja arvonta on suoritettu sunnuntaina iltapäivällä. Periaatteessa siis vielä sunnuntaiaamuna ilmoittautuneet olivat arvonnassa mukana, myöhemmin kommentoineet eivät. Pahoitteluni tästä!
- Arvonnan suoritti satunnaislukugeneraattori.
- Varsinaisissa arvonnoissa vain yksi voitto per neuloja, jotta mahdollisimman moni saisi ilahtua!
- Emo on jäävännyt itsensä kaikista arvonnoista.
- Apuemot hoitavat alablogien omat arvonnat ja ilmoittavat voittajat siellä.
Lue siis voittolistat läpi huolella, ja jos näet siellä voittajana oman nimesi, ota itse yhteyttä palkinnon lahjoittajaan!
Pääset hänen yhteystietoihinsa (nettikaupan tai blogin kautta) suorasta linkistä, jonka olen nimeen lisännyt. Myös voiton lahjoittaja voi ottaa yhteyttä voittajaan, jos ehtii ensin. Lahjoittaja lähettää voiton suoraan arvonnan voittajalle. Jollei lahjoittajalla tai voittajalla ole blogia tms, ota yhteyttä minuun, niin saat yhteystiedot. Ota muutenkin minuun yhteyttä, jos tässä tulee jotakin ongelmia.
Ja sitten asiaan... (sukkapuikkojen pärrytystä)
KAIKKIEN OSALLISTUJIEN KESKEN ON ARVOTTU:
- SatuK lahjoittaa arvalle kaksi kerää punaruskeaa Gjestalin Maijaa , voittajana Tanja
- Pirre Tinttamarelli-nettikaupasta lahjoittaa kerän Noron Silk Sock Yarnia, voittajana Ammiina
- Mikaela Lankatupa-nettikaupastaan lahjoittaa kaksi vyyhtiä Shibui knits Sock-lankaa halutussa värissä (= yksi voitto), voittajana Täti Sininen
- Malli lahjoittaa sukkalankaa, voittajana Kati
- Nina lahjoittaa arvalle käsinvärjättyä sukkalankaa Etsy-kaupastaan, voittajana Elli
- Marelo lahjoittaa arvalle suklaalevyn, voittajana Milla, sekä lahjakortin Hesburgeriin, voittajana Anna-Mari
- Taija K lahjoittaa yllätyspalkinnon, voittajana Peppi
- Teija Taikatoimet-nettikaupastaan lahjoittaa arvalle vyyhdin Kipuapu-silkkivillaa, voittajana Malli, sekä yllätyskerän sukkalankaa, voittajana Pitsisukka
- äitikarhu lahjoittaa suklaalevyn, voittajana Mrs.Marple
- Tintin lahjoittaa itse tekemänsä kukkaron arvottavaksi, voittaja saa valita olemassaolevista haluamansa värin - voittajana Leena Atziina
- HannaS. luovuttaa arvontaan käsityöaiheisen yllärilahjan, voittajana Johku
- Taika Taiga lahjoittaa sukkalankaa, voittajana Kvaakkuli (RavLink)
- Miirma Rukki & Rautapata -nettikaupasta lahjoittaa kasvivärjättyä sukkalankaa (75 % villa, 25 % polyester) n. 150 g, voittajana Tiny ja kasvivärjättyä 100 % villalankaa n. 150 g, voittajana MaarianLangat (RavLink)
- Pirena lahjoittaa arvottavaksi kaksi vyyhtiä itsekehrättyä lankaa (1 vyyhti / voittaja), voittajina Lettu ja Janna (RavLink)
- Mari-Henna LankaKamarista lahjoittaa 100 g Marks&Kattens Fame Trend-lankaa, voittajana Päivi, sekä 100 g Regia Hand-dye Effect-lankaa + Life Saver-heijastin pimeneviin iltoihin, voittajana Pikkumyy
- Päivi Peikonpojasta lahjoittaa arvalle kaksi settiä hopeisia silmukkamerkkejä, voittajat voivat valita mieleiset kaupasta, voittajina Sari N. ja Marelo
- Pirre Tinttamarelli-nettikaupasta lahjoittaa kerän Opalin Memory-sukkalankaa tempauksessa vähiten mutta silti jotain neuloneelle. Huom. yhden sukkaparin neuloneita oli ilmoittautunut 16, joten tämäkin voitto arvottiin, ja voittaja on Murr (RavLink)
- Mrs. Marple lahjoittaa yllätysvoiton arvottavaksi niiden kesken, jotka saavat aikaan vähintään yhden sukkaparin joko itselle tai muille Sukkasadon aikana, voittajana Mette
- Kikka lahjoittaa paketillisen tuoksutuikkuja arvottavaksi kaikkien vähintään yhden parin neuloneiden kesken, voittajana Salla M
- Mette lahjoittaa sukkalankakerän arvottavaksi kaikkien vähintään yhden sukkaparin neuloneiden kesken, voittajana Mimmimaria
- Pirre Tinttamarelli-nettikaupasta lahjoittaa kaksi kerää Austermannin Royal-sukkalankaa sille, joka on neulonut eniten sukkia lapsille. Voittajaksi selviytyi Pauliina, joka on neulonut 22 paria keskossukkia!
- Päivi Peikonpojasta lahjoittaa arvalle keskoskampanjaan osallistuneiden kesken arvottavaksi neuleaiheisen käsityökirjan, voittajana Matleena
- Jossu75 lahjoittaa sukkalankakerän eniten hyväntekeväisyyteen neuloneelle, ja sehän on edelleen Pauliina 22 parilla keskossukkia!
- Susu lankakauppa Anjalinista lahjoittaa arvontaan 1 kerän SWTC:n Tofutsies-lankaa, voittajana Päitsyli
- Marika LankaLuola-nettikaupasta lahjoittaa Sisu-sisältöisen lankapaketin arvottavaksi kaikkien kirjoneule-käpälänlämmittimiä tehneiden kesken, voittajana Eua
- Pikkumyy lahjoittaa yllätyspaketin "kaikkein vinkeimmät käpälänlämmittimet tehneelle", valinnan sai tehdä emo. Tämäpä olikin kamala tehtävä!! Apuemojen kanssa asiaa pähkimme, ja ehdolla oli kaikkineen seitsemän erilaista "vinkeyttä". Lopulta minä diktatorisesti päätin, että tämäkin voitto arvotaan näiden seitsemän ehdokkaan kesken, koska niistä oli yksinkertaisesti mahdotonta valita kaikkein parasta. Voittajaksi tuli Seijasisko ja hänen sammakkorinssinsä!
Nyt siis on vuoden 2009 Sukkasato lopullisesti ohi. Lämmin kiitos vielä teille jokaiselle, jotka olitte mukana, ja erityiskiitos apuemoille!