maanantai 17. elokuuta 2009

Tervetuloa mukaan Sukkasatoon 2009 - ilmoittautuminen avautuu!

Kesällä 2007 ihmettelin itsekseni sitä, että lähes kaikkien muiden vaatekappaleiden neulojille oli olemassa jokin yhteistempaus, mutta ei sukanneulojille. Ja kuitenkin sukkia neulotaan todella paljon.

Niin kehittelin idean Sukkasadosta, joka osoittautui ällistyttävän suosituksi - meitä sukittelijoita oli ensimmäisenä vuonna yli sata ja viime vuonna lähes 200. Niin että kolmas kerta toden sanoo - tervetuloa mukaan Sukkasatoon 2009! :)

Sukkasadossa neulotaan tai virkataan yhdessä sukkia, tossuja, töppösiä, säärystimiä - kaikki polvesta alaspäin puettava otetaan huomioon. :) Voit neuloa tai virkata itsellesi tai lahjaksi, pukinkonttiin tai hyväntekeväisyyteen. Tempaustietoa on sivupalkissa. Jos tiedät muita sopivia hyväntekeväisyystempauksia, tai jos joku tuolla mainituista on vanhentunut, kerro niistä tämän tekstin kommenteissa.

Tempausaika on jälleen perinteinen sadonkorjuuaika eli
1.9.-31.10. Kun tällä välillä antaa puikkojen heilua, on loppusyksyn joulukiireistä pois monta lahjaongelmaa.

ILMOITTAUTUMINEN JA OSALLISTUMINEN

  1. Ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostitse. Ilmoittautuminen avautuu nyt ja on auki 28.8. asti.

    Jos siis haluat olla mukana, lähetä viestiä Kaisa-emolle osoitteeseen kaisantuumooksia [at] gmail piste com (huomaa, että "kaisantuumooksia" kirjoitetaan pohjalaisittain kahdella o:lla - jos kirjoitat "tuumoksia", ei viesti tule perille!!).

    Kirjoita viestiin
    1. nimi, jolla haluat tempauksessa esiintyä
    2. oma sähköpostiosoitteesi (se ei tule julkisuuteen, mutta on välttämätön, jotta saan lähetetyksi sinulle kirjoitusoikeudet johonkin alablogiin)
    3. mahdollisen oman blogisi osoite, jos haluat että se näkyy Sukkasadossa. Blogittomuus ei luonnollisesti ole este osallistumiselle! Jos mieluummin haluat että linkitän sinut osallistujalistassa Ravelry-osoitteeseesi, kerro se. (Huom. vain yksi linkki per osallistuja.)

    Huom. viimevuotisten osallistujien oikeudet on poistettu, eli kaikkien mukaan haluavien on ilmoittauduttava!

  2. Koska Blogger rajaa nykyään yhden blogin kirjoittajamäärän sataan, perustin viime vuonna kaksi alablogia: Hillokellarin ja Heinäladon. Ne toimivat tänäkin vuonna emäntinään Villasukka ja Tavallinen. Jos teitä ilmoittautuu 201, lupaan perustaa kolmannen blogin, jota Topperi on luvannut emännöidä. Myös Amma on ilmoittautunut apuemännäksi.

    Jollet ole aiemmin kirjoittanut mitään blogia tai et ainakaan Bloggeria, älä pelkää. Tämän Kotiladon sivupalkissa on kuvalliset ohjeet kaikkeen siihen, mitä sinun tarvitsee tietää teknisestä puolesta. Lisäksi mielelläni vastaan kysymyksiin.

    Kaikki tempauksen tiedotus tapahtuu tämän Kotilato-blogin kautta.

  3. Vaikka ilmoittautuminen alkaa jo nyt, lähetän vasta 29.8. sähköpostiisi kutsun, jossa olevan linkin kautta pääset kirjautumaan omaan alablogiisi. Jos sinulla on jo Blogger- tai Google-tunnus, pääset sisään sillä. Et siis saa minulta henkilökohtaista vastausta ilmoittautumisviestiisi.

    Sen sijaan kehotan seuraamaan tämän Kotiladon sivupalkkia, jonne linkitän ilmoittautuneet. Ellei nimesi ilmesty osallistujalistaan vuorokauden sisällä ilmoittautumisesta, ota minuun yhteyttä!

  4. Sukkasato ei ole kilpailu, vaan tarkoitus on pitää hauskaa yhdessä sukkien parissa. Jos niin käy, ettet ehtisikään neuloa yhtään paria koko tempauksen aikana, kukaan ei nuhtele sinua, ja olet silti mukana niissä arvonnoissa, jotka on tarkoitettu kaikille osallistujille. Mielenkiinnon vuoksi apuemännät kuitenkin ilmoittavat viikon lopussa minulle kummankin blogin valmistuneet työt, ja minä merkkaan yhteissummat tänne Kotilatoon.

  5. Koska me olemme kaikki hyvin ahkeria, ansaitsemme myös palkintoja. Arpavoittotietoa päivitän sivupalkkiin sitä mukaa kuin voittoja kertyy. Lahjoittajat lähettävät arpavoitot suoraan voittajille emon antamien voittotietojen perusteella.
Kaikissa ongelmissa voit ottaa yhteyttä minuun.

Tervetuloa mukaan!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kivaa! Suunnitelmat jo jylläävät takaraivossa :)

Mette (Mettuska) kirjoitti...

Enaloitauusiavielä Enaloitauusiavielä Enaloitauusiavielä Enaloitauusiavielä
:D

Hanni kirjoitti...

Josko minäkin pääsisin soallistumaan ihkaekaan sukkakuuhun :D En malta oottaa!!

Minna kirjoitti...

Moikka!
Mietin tässä jo kuumeisesti ääneen omaa hyväntekeväisyyskohdettani ja sainkin puolisoltani vinkin; ei ehkä niin tavallisesta kohteesta, joka on myös näitä villasukkia vailla... nimittäin paikkakuntamme VPK. Siellä pelastajamiehet ja naiset kuulema on kipeästi uusien villasukkien tarpeessa, koska vpk-naisten rivien harvetessa ja vanhetessa ei enää uusien neulojia ole juurikaan. Nämä villasukat on kuitenkin mieheni mukaan a ja o pelastushenkilön saappaissa, on sitten kesä tai talvi, keikka kuin keikka.
No, niinpä ajattelin, että olisiko tässä tämä minun juttuni nyt sitten... kun he siellä kyläläisiä ovat aina valmiina auttamassa, niin josko minäkin sitten heitä. Ajattelin jakaa tämän idean kanssanne, josko joku muukin kaipaa jotain tälläistä juttua noiden muiden perinteisten juttujen rinnalle.

Kaisa kirjoitti...

Minna, tuo on oikein hyvä ajatus. Pitäisikin osata katsoa ympärilleen uusin silmin niin hoksaisi varmasti monta vastaavaa villasukkakohdetta! Mitenkähän muotoilisin tuon sivupalkkiin...

Aila kirjoitti...

Palagalta sain vinkin tästä tempauksesta, ja kun tänään työpaikalla kyseltiin sukankutojia, kun tarkoitus on lahjoittaa villasukkia Comenius-vierailijoillemme, niin oli helppo päättää pyrkiä mukaan. Ja onhan niitä muitakin hyväntekeväisyyskohteita, Merimieskirkko lahjoittaa merimiehille joululahjoiksi, lähetysmyyjäisiä jane...

anne kirjoitti...

Vieläkö mahtuu mukaan..Oma väki tarttee sukkia ja kummilapset myös..jotta saisin edes heille kaikille tehtyä sukat. Mari's sockmadnessin blokkaajalta sain vinkin tästä.

Kaisa kirjoitti...

Anne, valitettavasti ilmoittautuminen umpeutui 28.8.! :( Tasapuolisuudesta muita osallistujia kohtaan päätimme apuemäntien kanssa, että siitä pidetään nyt kiinni. Mutta lämpimästi tervetuloa Sukkasatoon ensi vuonna, ilmoittautuminen avautuu tässä blogissa taas elokuun puolenvälin jälkeen!