
Syksyllä keräämme satoa - myös sukkien, tossujen ja säärystimien saralla. Neulotaan ja virkataan niitä jälleen yhdessä! Tämä blogi on tempauksen kotilato eli tiedotusblogi, varsinainen sadonkorjuu jaetaan hillokellariin (http://hillokellari.blogspot.com), heinälatoon (http://heinalato.blogspot.com) ja perunalaariin (http://perunalaari.blogspot.com).
perjantai 2. marraskuuta 2007
Mattimyöhäisnä

maanantai 22. lokakuuta 2007
Suomi-sniikkerit

sunnuntai 14. lokakuuta 2007
Nilkkasukkasatoa

lauantai 29. syyskuuta 2007
Sukat senkun pienenee

Mukavaa, kun sukkasatoilu jatkuu vielä lokakuussakin, nyt kun ollaan mukavasti päästy jo vauhtiin.
tiistai 25. syyskuuta 2007
pikkusukkaputki

Mäkin jäin koukkuun näihin pikkusukkiin. On kyllä jotenkin ihan hassua neuloa seiskaveikasta pieniä sukkia, kun ne tulee niin äkkiä valmiiksi.
sunnuntai 23. syyskuuta 2007
Sukkasadon 5. ja 6. osa

Viikonloppuna on valmistunut kaksi sukkaparia.
Vanhemman pojan 38-numeroiseen jalkaan Sisu-langasta raidalliset sukat (kuvassa) ja vielä välipalana vauvakokoiset sukat Woolista.
Vauvan sukat päätyvät johonkin keräykseen, joko Venäjälle tai oman kylän MLL-neuvolasukiksi. Katsotaan nyt, minkä verran ehdin lahjoitussukkia vielä tehdä. Välillä täytyy nääs paneutua muihinkin sukkiin ja neuleisiin :).
Vauvansukista on kuva sekä muita loruja ja vaikkapa lankalisätietoja löytyypi blogista.
tiistai 18. syyskuuta 2007
Raitaa sukassa

sunnuntai 16. syyskuuta 2007
Sukkia!

keskiviikko 12. syyskuuta 2007
Kukkuu!

No niin, jo alkaa sukkasatoa kypsyä meidänkin tarhassa. Tosin tämäkin on nyt vielä vähän "sinnepäin". Esikoinen tilasi kiireellisesti säärystimet, ja Kaisa kun on niin kiltti ja ymmärtäväinen pää"sukka"jehu, myönsi hän myös näille polvenaluslämmittimille luvan osallistua sukkasatoon.
Lankana on vanha kunnon seiskaveikka, siitä yksinkertaisesta syystä, että säärystimien piti olla juuri tuonväriset. Kolmosen pitkällä pyöröpuikolla näitä nirskuttelin vaakatilkkujen lomassa ja olinpa onnellinen kuin sain tänään valmiiksi.
En erityisemmin tykkää hihojen neulomisesta ja tämä oli kyllä vielä asteen verran pitkäpiimäisempää. Lopputulos ilahduttaa toki sekä tytärtä, että äitimuoria :).
Lupaan minä tehdä vielä ihan oikeatkin sukat!