Kiitokset emännälle hienosta emännöinnistä, kiitokset kanssaneulojille; sukkakuvianne on ollut ilo katsella ja tutustua uusiin sukkaideoihin. Jollei Sukkasatoa olisi ollut, olisikohan puikoille hypännyt sukkaparia enempää tassunlämmikettä - tuskin, ne lahjasukat olisi sitten väännetty joulunaluspäivinä hyvin totisella naamalla ja tulenpalavalla kiireellä.
Muutama sukkapari vielä syntyy ennen joulua, tuo uusi Mystery Waters -huiviprojekti vei lopulta kaiken ajan eikä sukkia enää enempää ehtinyt Sadon aikana puikoille.
Lopullinen sukkasaldoni on siis 20 paria, joista 10 Lämmitä Pikkuvarpaat-projektiin ja kaupan päälle kahdet säärystimet.
Kiitos, ensi vuonna uudelleen
TuijaM
Syksyllä keräämme satoa - myös sukkien, tossujen ja säärystimien saralla. Neulotaan ja virkataan niitä jälleen yhdessä! Tämä blogi on tempauksen kotilato eli tiedotusblogi, varsinainen sadonkorjuu jaetaan hillokellariin (http://hillokellari.blogspot.com), heinälatoon (http://heinalato.blogspot.com) ja perunalaariin (http://perunalaari.blogspot.com).
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TuijaM. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TuijaM. Näytä kaikki tekstit
torstai 1. marraskuuta 2007
torstai 25. lokakuuta 2007
kahdeskymmenes on Kerttu
Kerttu-sukat ovat Uhoavan Gnun blogista, oikein ihana ja nopeatekoinen malli.Puikot 3.5mm, lankana luonnonvaalea seiskaveikka (menekki 110g). Mallikertoja ennen kantalappua 12 ja terässä saman verran, tulivathan nämä naapurini kokoa 40 olevaan tassuun.
Senverran mallia muutin että terässä silmukoita on 10+12+12+10.
Maanantaina postitin omat sukkani Lämmitä Pikkuvarpaat-keräykseen, kuittausta paketista ei ole tullut vaikka sitä pyysin. Toivon että paketti pääsi perille ja jatkaa huomenna perjantaina eteenpäin.
keskiviikko 17. lokakuuta 2007
lisää Pikkuvarpaille
Lämpöä Pikkuvarpaille lähtee tässä edellisten lisäksi 188g. Neljä paria piiiiitttkävartisia villasukkia seiskaveikasta, 3.5mm puikoilla tikuteltuna.Silmukoita oli kaikissa varsissa 32, terässä vaihdellen joko 30 tai 32.
Ja kyllä, sain tuon limenvihreän seiskaveikan lopultakin loppumaan, viimeiset vedot meni punavartisten raitaan.
Saldoni Sukkasadon aikana yhteensä 19 paria, vielä ehtii?
torstai 11. lokakuuta 2007
kamera kotiutui, siispä satoa poimimaan uudet 7 paria
Ensinnä valmistuivat nämä Kuuran kosketus-sukat, painoa 80g ja lankana harmaa Nalle. Sukkapuikot 3mm, tiimalasikantapää ja sädekavennus.Sitten otin käsiini nyssäkän Baby Ull-merkkistä vauvalankaa, 100% merinovillaa. En alkanut tikuttelemaan 2.5mm puikoilla vaan otin langan kaksinkertaisena ja 3mm puikoilla, suurimmat sukat tein 3.5mm puikoilla joista tulikin pehmoisimmat.
Sydämen ohje löytyy Alma-sukista. Varressa 40s, terässä 36. Tiimalasikantapää ja sädekavennus.
Vaaleanpunainen ja vihreä sukkapari, sydämen ohje Ullasta. Tiimalasikantapää, vihreissä nauhakavennus ja vaaleanpunaisissa sädekavennus. Varressa silmukoita 36, terässä 9+8+8+9.
Valkeat perussukat joiden varsiin ajattelin nirkkoreunaa. Reikärivi alkoi näyttää itsessään kauniilta, voihan olla että laitan siihen koristenauhan tms... Silmukoita kuten ylläolevissa vihr.+vaal.pun.
Pienimmät sukat, resorivarsi. Silmukoita 36, nauhakavennus kärjessä.
Nämä kahdesta eri vaaleanpunaisesta tehdyt sukat ovat suurimmat ja neulottu 3.5mm puikoilla. Varressa 36s ja terässä 9+8+8+9.Ylläolevat lasten sukat lähtevät Lämmitä Pikkuvarpaat keräykseen, heti kunhan saan tehtyä pakettiin vielä yhdet sukat; Baby Ull-lankaa jäi vielä pikkiriikkisiin sukkiin. Sitten on lupaamani 7 paria valmiina, ja voipihan olla ettei se siihen vielä jää...
Jollen ole väärin laskenut, oma saldoni on nyt 15 paria sukkia Sukkasadon aikana. Taitaakin olla hyvä satovuosi tänä syksynä. =)
Tunnisteet:
Lämmitä pikkuvarpaat,
lämmitä pikkuvarpaat ja omaan käyttöön,
TuijaM,
valmiit
maanantai 8. lokakuuta 2007
kamera Kuusamossa
joten en nyt virallisesti valmistuneiksi ilmoita seuraavia - toki valmiita - sukkia:
Kuuran kosketus-sukat, neljä paria vauvakokoa olevia sukkia Lämmitä Pikkuvarpaat kampanjaan. Uskoisin että keskiviikkona tai torstaina kamera kera miehen palaa, ja saadaan nämäkin kuvien kanssa lisätyksi saldoon.
Eilen pikkusukkia kutoessa, selattuani Hylätyt Lapset-sivustoa ja omia seuraamiani blogeja, havahduin että kovin monessa ei ole tullut vastaan minkäänlaista hyväntekeväisyyttä. Miksiköhän? Omat lapset näyttäisivät olevan merkittävä positiivinen tekijä hyvän tahdon teoille. No juu, tämä oli vain varsin mielenkiintoinen myöhäisyön havahdus ja ajatelma.
Mutta siitä tuli mieleen seuraava; onko jo laskettu yhteen montako paria sukkia on nyt valmiina Lämmitä Pikkuvarpaat-kampanjaan? Jotta varmasti kaikki noin 160 lasta saisivat sukat, olisiko se hyvä sivujuonne Sukkasatoon? Omalta osaltani lupaan ainakin seitsemän (7) paria keräykseen.
Kuuran kosketus-sukat, neljä paria vauvakokoa olevia sukkia Lämmitä Pikkuvarpaat kampanjaan. Uskoisin että keskiviikkona tai torstaina kamera kera miehen palaa, ja saadaan nämäkin kuvien kanssa lisätyksi saldoon.
Eilen pikkusukkia kutoessa, selattuani Hylätyt Lapset-sivustoa ja omia seuraamiani blogeja, havahduin että kovin monessa ei ole tullut vastaan minkäänlaista hyväntekeväisyyttä. Miksiköhän? Omat lapset näyttäisivät olevan merkittävä positiivinen tekijä hyvän tahdon teoille. No juu, tämä oli vain varsin mielenkiintoinen myöhäisyön havahdus ja ajatelma.
Mutta siitä tuli mieleen seuraava; onko jo laskettu yhteen montako paria sukkia on nyt valmiina Lämmitä Pikkuvarpaat-kampanjaan? Jotta varmasti kaikki noin 160 lasta saisivat sukat, olisiko se hyvä sivujuonne Sukkasatoon? Omalta osaltani lupaan ainakin seitsemän (7) paria keräykseen.
maanantai 1. lokakuuta 2007
pienet poikaväriset

tässä vihdoin nämä pienet poikaväriset sukat valmiina, koko noin 2-3v jalkaan. Neulottu 3.5mm puikoilla, varressa 40s ja terässä 32s. Taasen jokin väri kului loppuun, mutta onhan noita seiskaveikan jämiä edelleen... Näihin sukkiin ja edellisiin oranssiraitaisiin "retrosukkiin" lankaa hupeni yhteensä 140g.
Nyt aherran Kuuran kosketus-sukkien parissa; harmaata Nallea 3mm puikoilla. Opettelen taas kerran tiimalasikantapäätä, joka mielestäni sopii tähän malliin enemmän kuin hyvin.
Sadonkorjuu jatkukoon!
keskiviikko 19. syyskuuta 2007
satokausi jatkuu

Seiskaveikan jämistä varsin retrohenkiset sukat 2.5 tassuun. 40s varressa ja terässä 8s/puikko.

Nämä seiskaveikan jämäsukan alut juuri nyt puikoilla, tälleen meikäläinen näitä duunaa että lyhyestäkin langasta piisaa molempiin sukkiin..

Vaaleanpunaiset sekä violetit säärystimet tytöille luisteluharkkoihin. Molemmissa 40 silmukkaa ja ihan perustylsää joustinta 1 o, 1 n.

Novitan Syksy 2007 Extran malli, toteutettu Pirtin kehräämön punaisesta koirankarvalangasta. Muokkasin ohjetta hieman, kantapään jälkeen silmukoita oli puikoilla 13+13+10+10 joka on juuri mainio omaan 39-tassuuni. Lisäksi tein palmikon ihan kärkeen saakka ja sädekavennuksen, ohjeessa on nauhakavennus. Ihanat sukat, joiden varren pituus noin 35 cm! Näitä tekee lisää.
torstai 6. syyskuuta 2007
lätäkkösukat
Tässä seuraava pari Sukkasatoon. Varret ja terän kavennukset on 7-Veljestä Isoveli Coloria, joka käyttäytyy ihan oman mielensä mukaan. Raitaa ja lätäköitymistä on ihan kiitettävästi. Sukista tuli yhdistettynä tummanvihreään seiskaveikkaan varsin kauniit, minun mielestäni. Neuloin 3.5mm puikoilla, silmukoita varressa 10/puikko, kavensin viimeisellä resoririvillä yhden pois joka puikolta. Teräosa on tehty 9s/puikko.... muistaakseni.Sopivat jälleen 4-5v tassuun. Ja eikun lätäköihin pomppimaan!
lauantai 1. syyskuuta 2007
sukkia kuin sieniä sateella

Tässäpä ekan korilliseni sisältö Sukkasatoon, kolme paria 4-5v lasten tassuun sopivia pitkävartisia sukkia. Kaikissa lankana seiskaveikan jämiä, vasta vaaleanpunainen meni loppuun, monessa värissä on jäljellä metri tai kaksi. Katsotaan millaisia sukkasia niistä syntyy.
Sukat on neulottu 3.5mm sukkapuikoilla. Varressa silmukoita 10/puikko. Kantalapussa sama 10/puikko.
Kiilakavennuksessa jätin jäljelle 11s/puikko ja kahdelta muulta puikolta kavensin silmukat kahdeksaan/puikko.Teräosaa varten tasasin kaikille puikoille 9 +10+9+10 silmukkaa. Kärjessä normaali sädekavennus.
Jaahas, meinasi neljäs pari jäädä pois kuvasta:
On Linen Leppäkerttua nuo varret, 12s/puikko. Teräosa Pirtin kehräämön pässinpökkimää. Koko noin 3v tassuun sopiva.Tekeillä jos vaikka mitä; huovutettua hattua, boleroa ja baskeria ja nämä:
Punaisesta koirankarvalangasta (Pirtin kehräämö) palmikkosukat pitkällä varrella, koko aikuiselle.Ja Isoveli Colori (?) varren alkua lapsen kokoa:
Ps. ostetaan lisää neulonta-aikaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)