torstai 21. elokuuta 2008

Perusasioita kertaukseksi + Edit

Ilmoittautumisia on kopsahdellut sähköpostiin tasaiseen tahtiin edelleen. Jonkun viime vuonna heittämä lausahdus Sukkia neulova Suomi on ihan totta!

Erityisen mukavalta on tuntunut, kun erittäin monessa ilmoittautumisviestissä on mainittu, että tämänvuotinen Sukkasato on ilmoittautujan ensimmäinen yhteisneulontatempaus. On tosi mukavaa, että juuri Sukkasato on osoittautunut niin houkuttelevaksi! (Ja emolle tulee kauheat paineet hoitaa hommansa niin, ettei tämä jää kenenkään viimeiseksi yhteisneulontatempaukseksi... ;)

Ihan kertauksen vuoksi laitan tähän muutaman perusasian, vaikka osaa onkin jo täällä käsitelty.
  1. Sukkasatoon voi ilmoittautua 29.8.08 saakka, ja kaikki mahtuvat mukaan! Tänä vuonna sadonkorjuu jaetaan useampaan "latoon" eli alablogiin. Kutsun omaan alablogiisi saat 30.-31.8.

  2. Muistathan ilmoittautuessasi kertoa, millä nimellä haluat esiintyä Sukkasadossa! Ellet mainitse sitä erikseen, käytän nimeä, jolla olet allekirjoittanut sähköpostisi (sukunimeä en tietenkään laita näkyviin).

  3. Sukkasatoa kerätään kaksi kuukautta, 1.9.-31.10. Viimeiset sukat ehtii päivittää omaan alablogiin vielä marraskuun alussa.

  4. Ideana on siis kertoa omassa Sukkasato-alablogissa omista valmistuneista töistä ja kaikenlaisesta niihin liittyvästä. Ensikertalaiset voivat käydä kurkkaamassa ideaa vaikka Olympiablogista.

  5. Vaikka täällä puhutaan enimmäkseen sukista, niin Sukkasadossa neulotaan kaikkea mitä jalkaan pannaan: sukkia, tossuja, sniikkereitä, säärystimiä... Hei, hyvä huomio Silmulta! Saa myös virkata tossuja ja sukkia!

  6. Hyväntekeväisyys on tärkeää, ja sukkien keräystempauksia on kertynyt sivupalkkiin melkoinen määrä. Kenenkään ei silti pidä ottaa asiasta paineita. Jos tahtoo neuloa itselleen tai suvulle joululahjaksi, saa keskittyä siihen.

  7. Sukkasato ei ole kilpailu, vaan perusajatus on vain pitää hauskaa! Mutta mielenkiinnon säilymiseksi Emo laskee joka sunnuntai syntyneiden sukkien, tossujen jne. määrät ja ilmoittaa ne tässä Kotiladossa. Viime vuoden osallistujalista ja kokonaissaldo löytyy täältä.

  8. Sukkasadossa saa esitellä myös aiemmin aloittamiaan ja Sukkasadon aikana tai jo ennen sitä valmistuneita sukkia. Näitä ei kuitenkaan lasketa loppusaldoon.
Vastailmoittautuneet, muistakaa tarkistaa sivupalkin Osallistuja-listasta, että tietonne (nimi ja mahd. blogilinkki) ovat oikein ja toimivat!

tiistai 19. elokuuta 2008

NAPIN LINKITTÄMINEN SEKÄ TEKSTIIN ETTÄ SIVUPALKKIIN

Näin se käy.

Klikkaa täällä kotiladossa napin kohdalla hiiren oikeaa korvaa ja valitse "tallenna kuva nimellä" (linkki voi olla listassa vähän eri paikassa riippuen siitä, mitä selainta käytät).


Tallenna kuva omalle koneellesi haluamaasi paikkaan ja siirrä se sitten blogiisi ihan samalla tavoin kuin mikä tahansa kuva. Ohjeen kuvan lataamiseen löydät tästä postauksesta kohdasta 3. Huom. sinun pitää ehdottomasti tallentaa kuva omalle koneellesi, älä linkitä sitä suoraan tältä sivulta! Sellainen ns. suoralinkitys hidastaa sivujen toimintaa.

Älä siirry pois tekstiruudusta!

Kun kuva on näkyvissä tekstiruudussa, aktivoi se klikkaamalla (kuvan nurkkiin tulee ruudut).


Jos blogisi on Bloggerissa, klikkaa tämän jälkeen tekstiruudun yläreunasta vihreää hässäkkää jossa on klemmari.
Jos blogisi on Vuodatuksessa, klikkaa yläreunan sinistä hässäkkää, jossa on klemmari.
Avautuvaan ruutuun kirjoitat Sukkasadon osoitteen http://www.sukkasato.blogspot.com ja painat ok.



Se on siinä. :)

Kun haluat napin sivupalkkiin, tee näin Vuodatuksessa:

Mene blogisi Kojelaudalle. Oman blogisi kohdalla valitse Sivulaatikot.


Valitse toiminto Lisää uusi sivulaatikko.


Valitse avautuvasta valikosta Normaali laatikko.

Kirjoita laatikolle nimi ohjeiden mukaan sekä halutessasi otsikko (nimi ei näy blogissasi, otsikko näkyy). Valitse kuva-nappula ja lisää kuva normaaliin tapaan.


Tee kuvasta Sukkasatoon johtava linkki samoin kuin teit sen yllä neuvotussa tekstissä.
Kun haluat napin sivupalkkiin, tee näin Bloggerissa:

Mene blogisi hallintapaneelin kautta kohtaan Ulkoasu. Näet blogisi tavallaan kaavakuvana. (Huom. Kotilato on kolmipalstainen, siksi tämä kuva näyttää vähän erilaiselta kuin oma blogisi, jos se on perusmallia eli kaksipalstainen.)



Klikkaa sivupalkin yläosassa linkkiä Lisää gadget.


Valitse avautuvasta listasta toiminto Kuva.


Kirjoita laatikollesi otsikko, jos haluat (esim. Nappeja tms, ei välttämätön). Sitten hae kuva joko koneeltasi tai nettialbumista (ks. ohje täältä) ja paina Tallenna.



Blogger heittää uudet laatikot aina automaattisesti sivupalkkiin ensimmäiseksi. Voit vaihtaa laatikoiden järjestystä "tarttumalla" laatikkoon hiirellä ja "raahaamalla" hiiren korvaa alhaalla pitämällä sen haluamaasi kohtaan - näet vetäessäsi, mihin väliin laatikko on menossa. Kun päästät irti hiirestä, laatikko "tipahtaa" haluamaasi väliin.


Tee kuvasta Sukkasatoon johtava linkki samoin kuin teit sen yllä neuvotussa tekstissä.



Emo tiedottaa

Taas olen osallistujalistan tämänhetkisen (klo 16.50) tilanteen päivittänyt, tarkistakaa että olette siellä, jos olette lähettänyt ilmoittautumisen! Ja katsokaa, että linkki toimii ym., joskus ne menevät solmuun. Vilkuilkaa ohikulkiessanne sivupalkkia muutenkin, hyväntekeväisyyskohteiden ja arpavoittojen luettelo elää koko ajan myös.

Sukkasadon suosio tuntuu kasvavan viime vuodesta, kauhean mukavaa! Ja erityisen mukavaa on lukea niitä sukkakokemuksia, joita osa teistä on liittänyt viestiinsä. Kyllä, sormet syyhyvät jo täälläkin...

En pysty vastaamaan kaikille ilmoittautujille - saatte Bloggerilta minun kauttani postia sitten elokuun lopussa - mutta niille olen yrittänyt vastata, joilla on kysyttävää tai pohdittavaa. Bloggaaminen itsessään on joillekin outoa, joten lupaan nyt tässä julkisesti, että yritän tehdä ennen tempauksen alkua tänne kotilatoon kuvallisen ohjeen Bloggerin käytöstä.

Katiija ehdotti, että kerättäisiin Sukkasatoon tietopankki eri puolilla nettiä pyörivistä sukkaohjeista. Erinomainen ajatus! Laittakaa linkkejä minulle sähköpostiin, niin ripustan niitä näkyville.

maanantai 18. elokuuta 2008

Mahtuu mahtuu!

Olen muutamassa ilmoittautumisviestissä saanut hätääntyneen kysymyksen: mahtuuko vielä? Vakuutan edelleen, että vaikka teitä ilmoittautuisi tuhat, niin varmasti mahtuu! :) Tehdään sitten vain useampi alablogi...

Ihan tuhatta teitä ei vielä ole, mutta jo sen verran kuitenkin, että vähintään kaksi alablogia tarvitaan. Ajatukseni on säilyttää tämä kotilato tiedotusblogina, jossa ilmoittelen käytännön jutuista ja jonne kokoan sadonkorjuuviikkojen saldot. Tänne ei siis enää tule sukkakuvauksia (mutta kurkatkaapa viimevuotisia!), vaan ne lisätään alablogeihin, joiden nimiä parhaillaan mietin... Sanotaan nyt, että tällä säilöntäteemalla mennään! :D

Kutsu johonkin alablogiin tulee siis kaikille teistä 30.-31.8. Tässä vaiheessa kuitenkin jo kyselisin vähän käytännön jutuista.

  • Haluatteko, että alablogeilla on omat emäntänsä? Siis ihminen, jolla on kirjoitusoikeuden lisäksi blogin hallintaoikeus (oikeus muuttaa ulkonäköä jne), joka kerää oman alabloginsa saldot ym, vai pidänkö hallintaoikeudet vain itselläni?

  • Tähän liittyen: haluatteko, että viikoittain sunnuntai-iltana julkaistaan kuluneen viikon saldo alablogeittain vai yhdessä rysässä? Sukkasatohan ei ole mikään kilpailu, enkä haluaisi kenenkään stressaantuvan siitä, että pitäisi ehtiä neuloa sukkia jotta oma alablogi ei jäisi "tappiolle"...
Kuvittelin, etten tänä vuonna juurikaan sukkaile, vaan tyydyn emännän rooliin. Mutta taidan kuitenkin laittaa itseni tuonne osallistujalistaan... :) Opettelin nimittäin tuossa olympialajinani taikalenkin eli kahden sukan neulomisen yhtä aikaa pitkillä pyöröillä, ja nyt sormet syyhyvät päästä jatkamaan lajia!

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Tähän mennessä...

...88 ilmoittautunutta!

Sivupalkissa on nyt (klo 00:12) kaikkien tähän mennessä ilmoittautuneiden nimi. Jos olet ilmoittautunut eikä nimesi näy listassa, ota yhteyttä - ja ellen vastaa sähköpostiin vuorokauden sisällä, jätä vaikka kommentti tähän blogiin. Edelleen muistutan, että jokainen pääsee mukaan, vaikka teitä tulisi kuinka paljon. Ja Edit-täti muistuttaa, että kutsuthan tulevat vasta 30.-31.8. Eli jos nimesi on listassa, kaikki on ok, ja minulta tulee sähköpostia parin viikon päästä. :)

Jos haluatte ottaa käyttöön Sukkasadon napin, niin teidän täytyy se linkittää - ainoastaan sivupalkissa (osallistujalistan jälkeen) oleva nappi on linkitetty tähän blogiin, tekstin seassa olevia ei.

Jos haluatte lisätä linkin blogissanne jo olevaan nappiin, klikatkaa napin kuvaa ja sen jälkeen linkkimerkkiä (Bloggerissa vasemmalla vihreä hökötys jossa klemmari - Vuodatuksessa oikealla vihreä hökötys jossa klemmari, enkös neuvokin hienosti?? :) ja kirjoittakaa avautuvaan lomakkeeseen tämän blogin osoite http://www.sukkasato.blogspot.com.

Nyt emo menee nukkumaan!

perjantai 15. elokuuta 2008

Voi valtavaa!

Nyt minä jo tiesin odottaa, että teitä tulee paljon ja nopeasti, mutta yllätitte silti. Nyt jo 53 sadonkorjaajaa on ilmoittautunut! Upeaa, mahtavaa, hienoa.

Kaikille en henk koht vastannut enkä kuitannut viestiä, mutta uskon kaikkien tulleen perille (yhden pelastin Gmailin roskapostisuodattimesta). Lisään tuonne sivupalkkiin osanottajalistaa, ja ellei teidän nimenne ilmesty sinne parin seuraavan viikon aikana tai ette saa kutsua 30.-31.8., hihkaiskaa. Ja muistakaa ne kaksi o:ta osoitteeni tuumooksissa! :)

Erityinen kiitos niistä lämpimistä kiitoksista, joita sain vastaanottaa emännöinnistä. Tänään oli vähän rankka päivä, ettekä tiedä miten mukava oli aina kiireen keskellä kurkata sähköpostin paisuvaa viestimäärää ja lukea kiitoksia.

J.K. Ehkä jo huomasitte, että tämän blogin otsikko on muuttunut. Alan vähitellen suunnitella alablogeja ja niiden nimeämistä, ja tämä kotilato jää lähinnä tiedotuskanavaksi.

Ilmoittautuminen avoinna 15.-29.8.2008


Vuorokausi vaihtui - tervetuloa mukaan Sukkasatoon! :)

Viime syksynä kehittelemäni tempaus osoittautui ällistyttävän suosituksi - meitä sukittelijoita oli yli sata. Silloin toivottiin, että ensi vuonna jälleen, ja äkkiähän tämä vuosi on mennyt...

Sukkasadossa neulotaan yhdessä sukkia, tossuja, töppösiä, säärystimiä - kaikki polvesta alaspäin puettava otetaan huomioon. :) Voit neuloa itsellesi tai lahjaksi, joko pukinkonttiin tai hyväntekeväisyyteen. Tempaustietoa on päivitetty tuonne sivupalkkiin! Jos tiedät muita sopivia hyväntekeväisyystempauksia, kerro niistä tämän tekstin kommenteissa.

Tempausaika on jälleen perinteinen sadonkorjuuaika eli 1.9.-31.10. Kun tällä välillä antaa puikkojen heilua, on loppusyksyn joulukiireistä pois monta lahjaongelmaa.

ILMOITTAUTUMINEN JA OSALLISTUMINEN

  1. Tänä vuonna ilmoittaudutaan vain sähköpostitse, koska viimevuotinen sähköposti-kommentti-souvi oli vähän hankala ja epävarma. Ilmoittautuminen avautuu nyt ja on auki 29.8. asti.

    Jos siis haluat olla mukana, lähetä viestiä Kaisa-emolle osoitteeseen kaisantuumooksia [at] gmail piste com (huomaa, että "kaisantuumooksia" kirjoitetaan pohjalaisittain kahdella o:lla - jos kirjoitat "tuumoksia", ei viesti tule perille!!).

    Kirjoita viestiin
    1. nimi, jolla haluat tempauksessa esiintyä
    2. oma sähköpostiosoitteesi (se ei tule julkisuuteen, mutta on välttämätön, jotta saan lähetetyksi sinulle oikeudet blogiin)
    3. mahdollisen oman blogisi osoite, jos haluat että se näkyy Sukkasadossa. Blogittomuus ei luonnollisesti ole este osallistumiselle! Jos mieluummin haluat että linkitän sinut Ravelry-osoitteeseesi, kerro se.

    Huom. kaikkien viimevuotisten osallistujien oikeudet on poistettu, eli kaikkien mukaan haluavien on ilmoittauduttava! Samoin niiden, jotka ovat jo jättäneet osallistumiskommenttia aiempaan postaukseen! Tämä ihan vain siksi, etten vahingossa jätä ketään rannalle.

  2. Edellisessä postauksessa pohdin Bloggerin uutta ominaisuutta, joka rajoittaa blogin kirjoittajamäärän sataan. Olen asiaa pohtinut ja Neulontalistallakin valitellut.

    Päädyin lopulta siihen tulokseen, että ensin katsotaan montako meitä on. Tämän vuoksi ilmoittautuminen päättyy 29.8. ja lähetän kutsut blogiin vasta 30.-31.8. Eli kun parin viikon päästä tiedän, onko meitä alle sata, vähän yli vai paljon yli, teen päätöksen blogin jakamisesta tai muista ratkaisuista. Kaikki halukkaat pääsevät kuitenkin varmasti mukaan!

  3. Sukkasato ei ole kilpailu, vaan tarkoitus on pitää hauskaa yhdessä sukkien parissa. Jos niin käy, ettet ehtisikään neuloa yhtään paria mitään koko tempauksen aikana, kukaan ei nuhtele sinua, ja olet silti mukana niissä arvonnoissa, jotka on tarkoitettu kaikille osallistujille.

  4. Koska me olemme kaikki hyvin ahkeria, ansaitsemme myös palkintoja. Arpavoittotietoa on myös päivitetty sivupalkkiin.

    Lahjoittajaksi voi edelleen ilmoittautua. Halutessasi voit myös asettaa "ehdot" sille, keiden kesken lahjasi arvotaan (itse et tietenkään voi osallistua oman lahjasi arvontaan :). Arvonta suoritetaan tempauksen päätyttyä eli marraskuun puolella. Lahjoittajat lähettävät arpavoitot suoraan voittajille emon antamien voittotietojen perusteella.

    Palaan myöhemmin asiaan blogin käytännön juttujen kanssa. Kaikissa ongelmatilanteissa voit ottaa yhteyttä minuun sähköpostin tai blogini kautta!