lauantai 29. syyskuuta 2007

Vihdoinkin, edes pienet sukkaliinit



Soitellen lähdin 'sotaan', sukkasotaan, satoon... Yleensä teen sukkia jonkin verran ja kokin punttiinkin pitäisi. Tässä kuussa kuitenkin on ollut paljon muuta neulottavaa.


Tällaiset on valmiina. Pienet sukat. Lanka hyvin marinoitua jämää. Näköjään Anttilasta ostettu markka-aikaan ja Superwash 4 / 100 % Wolle lukee vyötteessä. 3 mm puikot. Ohje? Hm. Kais mä käyn kaivamassa tiedon. - - Kauneimmat käsityöt 3/07, malli 32 pienin muokkauksin. Tuli vähän turhan isot ollakseen pienen vauvan sukat, mutta isommalle vielä vauvalle käy. Lähettänen Venäjälle Hylätyille lapsille. Ajattelin, että jos syntyy, teen vielä muutamat sukat sinnekin. Siis jos.
Seuraavat sukat menevät kuitenkin vaihtokauppana toiselle neulebloggaajalle, jolla ei itsellä ole intoa tehdä lasten sukkia. Kolme paria lasten sukkia lupasin. Ensimmäinen sukka on valmis, toinen kohta kantapäässä. Kivaa välipuuhaa muulle neulomiselle. Tavissukkien vuoro siis. Todistusaineistokuvaa jahka valmistuvat.

Ei kommentteja: