lauantai 25. elokuuta 2007

Pia esittäytyy

Minäkin päätin osallistua mukaan sukkasatoon. Edellisten sukkien kutomisesta onkin jo aikaa, sillä äitini on pitänyt jokavuotisilla joululahjasukilla huolen, että perheessä on sukkia yli oman tarpeen. Tarkoituksena on kuitenkin kokeilla kärjestäneulottuja sukkia, ja ehkä kutoa yhden tossut, sekä osallistua myös Venäjä-keräykseen.

Koko ajan on joku neuletyö puikoilla, ja sukat ovat sopiva televisionkatseluneule. Uutiset vaikuttavat paljon mielenkiintoisimmilta, jos kädessä on kudin.

Käsitöistäni voi lukea enemmän blogistani Väriä elämään.

Tulee olemaan kiva nähdä, että minkälaisia jalkaanlaitettavia tähän tempaukseen osallistujan saavat aikaan.

Sukitellaan.

Ei kommentteja: