Huomisen, eli ensimmäinen syyskuuta, otan vielä ilmoittautumisia vastaan, ei siis hätää vielä mitään! Moni on kuitenkin jättänyt kokonaan vastaamatta blogikutsuun: jos näet itsesi osallistujalistalla, mutta et ole saanut kutsua, laita minulle sähköpostia samaan osoitteeseen kuin ilmoittautumisetkin! Päivitän kuitenkin kutsuttujen listaa samaa tahtia kuin tuota näkyvää osallistujalistaa, joten kutsun pitäisi tulla samaan aikaan kuin nimesi ilmestyy tuonne listaan.
Nappiäänestys on ollut hyvin tasainen, ja voittonappi ratkesi lopulta yhdellä äänellä. Nappi 3 siis valittiin tämän vuoden viralliseksi napiksi, ja sen lisäämisestä omaan blogiin on ohjeet tuossa napin alapuolella.
Vielä hetki pitää malttaa!
Syksyllä keräämme satoa - myös sukkien, tossujen ja säärystimien saralla. Neulotaan ja virkataan niitä jälleen yhdessä! Tämä blogi on tempauksen kotilato eli tiedotusblogi, varsinainen sadonkorjuu jaetaan hillokellariin (http://hillokellari.blogspot.com), heinälatoon (http://heinalato.blogspot.com) ja perunalaariin (http://perunalaari.blogspot.com).
lauantai 31. elokuuta 2013
keskiviikko 28. elokuuta 2013
Aikataulujen päivitystä
Vielä 3 kokonaista päivää ja tämä yksi vajaa! En minäkään malta odottaa!
Päivitän tässä nyt vähän noita sääntöjen aikatauluja. Virallinen ilmoittautuminen päättyy 1.9. keskiyöllä, eli 2.9. lisään viimeiset kirjoittajat alablogeihinsa. Tämän kanssa en ole kamalan tarkka, 2.9. aamuun mennessä kuitenkin tulee olla ilmoitukset lähetettynä. Jos olet lähettänyt ilmoituksesi viime tinkaan, eikä kutsua blogiin kuulu, laita minulle sähköpostia, ei ole tarkoitus jättää ketään ulos tapahtumasta vain siksi, että tekniikka ei toimi!
Viikkosaldot lasketaan sunnuntaisin ja ajattelin, että klo 18-19 voisi olla hyvä aika asettaa takarajaksi. Eli ennen sitä sunnuntaina blogatut sukat ovat mukana viikkosaldossa, sen jälkeen blogatut lasketaan seuraavaan viikkoon. Jos siis haluat varmasti sukkasi mukaan sen viikon laskentoihin, kannattaa ne esitellä sunnuntaina selkeästi ennen kuutta. Emoilla on varmasti kaikilla oma tyylinsä muistaa, mitkä sukat on jo laskettu ja mitkä ei, joten en aio sen tarkemmin puuttua tähän asiaan. Myös aikataulut ovat kaikilla omat, kaikilla kun on omia menoja ja muita juttuja sunnuntaisin, ettei ihan tietyllä kellonlyömällä voi laskentaa suorittaa. Minulle riittää, että pystyn maanantai aamupäivisin tekemään edellisen viikon yhteenvedon. Voi myös olla tilanteita, että emo ei syystä tai toisesta pääse sunnuntaina laskentaa tekemään. Tällöin toivon emon siitä etukäteen ilmoittavan minulle, jotta joko laskentapäivää siirretään tai minä hoidan sen viikon saldon!
Sukkasatoon laskettavien sukkien tulee valmistua 31.10. puoleenyöhön mennessä ja ne tulee olla esiteltynä blogissa ennen 3.11. klo 18. Tämän jälkeen suoritetaan loppulaskennat ja pidetään elonkorjuujuhlat kukin tahoillamme, sekä riemuitaan kaikista niistä varpaista, jotka pysyvät tämän tempauksen jälkeen lämpiminä.
Perunalaarissa Emma teki hyvät ohjeet tunnisteiden käytöstä, ne pääset lukemaan tästä linkistä!

maanantai 26. elokuuta 2013
Apuemännät koossa
Nyt on Perunalaarinkin avain luovutettu apuemännälle, nimittäin Emma lähti emännäksi myös!
Hyvää tasaista tahtia tulee myös uusia ilmoittautumisia, hyvähyvä! Nyt, kun ilmoittautumisaikaa on jäljellä vielä vajaa viikko, on osallistujia jo 67! Vautsivau!
Lisään tuohon sivupalkkiin äänestyksen parhaasta bloginapista, se on auki aina 31.8. asti, jotta sitten heti ensimmäinen päivä meillä on nappi tiedossa.
Nyt vain kaikki sukkapuikkoja lajittelemaan ja pyöröpuikkoja verryttelemään! Sukkasadon alkuun on enää 5 päivää ja 14 tuntia!

sunnuntai 25. elokuuta 2013
Arki, tervetuloa takaisin
Nyt on viikonlopun reissu vietetty ja palattu takaisin sorvin ääreen. Kovaa ruuhkaa ei onneksi sähköpostiin päässyt syntymään, joten sain jo purettua kaikki eilisen ja tämän aamun ilmoittautumiset. Eikun lisää vain tulemaan, vielä mahtuu mukaan (tai siis mukaan mahtuu niin moni kuin tulijoita on, joten ei pelkoa tilan loppumisesta)!
lauantai 24. elokuuta 2013
Viivettä ilmoittautumisten käsittelyssä
Laarit ovat nyt hyvää vauhtia täyttymässä tekijöistä, hyvä! Mukaankin toki mahtuu vielä! Olisi myös mukava kuulla esittelyjä, että ketäs siellä puikkojen ääressä tänä vuonna häärääkään. Muutama onkin jo itsensä esitellyt! Kiitos siitä!
Eilisen aikana saimme toisenkin apuemon, Heinäladon avain on luovutettu Suvikummun Marjalle! Nyt olisi vielä perunalaarin apuemännän paikka auki.
Myös nappiehdotuksia on tullut muutama! Iso-iso-iso kiitos niistäkin! Ajattelin ensiviikolla järjestää äänestyksen siitä, mikä nappi sitten valitaan tämän vuoden "viralliseksi" napiksi. En minä ainakaan osaa päättää, kaikki ovat olleet niin sopivia!
Ja sitten se varsinainen asia, jota oikeastaan tulin kirjoittamaan: olen tänään lähdössä reissuun ja pääsen takaisin koneen ääreen vasta sunnuntai iltana, joten pieni viive saattaa ilmaantua ilmoittautumisten käsittelyyn. Jos siis olet viikonlopun aikana lähettänyt ilmoittautumisen, niin voi hyvin mennä vielä maanantaille, ennen kuin saan sen käsiteltyä.

Hyvää viikonloppua kaikille, nyt on vielä aika verrytellä sormiaan tulevia koitoksia varten!
perjantai 23. elokuuta 2013
Tiedotusta
Wau, tulipa niitä ilmottautumisia paljon ihan jo ensimmäisen päivän aikana! Huh! Pidän listaa tämän vuoden osallistujista erillisellä sivulla. Sivun pääsee näkemään tuolta yläreunasta painamalla "Osallistujat 2013" linkkiä. Samalla keräsin yhteenvedon viimevuoden sadosta ja osallistujista, tekstin näkee ihan tässä blogivirrassa, mutta pysyvä linkki sinne löytyy tuolta samasta laatikosta kuin muutkin edellisvuosien osallistujat.
Apuemoja on nyt nimettynä yksi, Jeikka on nimitetty Hillokellarin avaimenhaltijaksi! Muutama on ilmoittanut olevansa vapaaehtoinen apuemo jos kukaan muu ei kykene, joten jos jollakin on halua ja aikaa emoiluun kanssamme, niin käpälää pystyyn!

Vuoden 2012 yhteenveto
Vuonna 2012 sukkasatoa keräsi:
138. Sara
137. Mimmimaria
136. Liinuskainen
135 Jaana S
134. Piianpistot
133. Kesänlapsi
132. Niina
131. Auli
130. Sumppi
129. Essi
128. Jaapa
127. Tintti
126. Wool-Lady
125. Agatha
124. PäiviS
123. Heidi
122. Nirppu
121.Prusiluska
120. Helmi
119. Joky
118. Esme
117. Pirjo
116. Neule-Kirppu
115. Terukas
114. Rva Vaaksanheimo
113. Mammu
112. MaarianLangat
111. Soli
110. A-L
109. H-
108. LeaP
107. Hansu
108. heleena
107. Kirsikkainen
106. KatriK
105. Meiju
104. Sirpa-Liisa
103. TarjaA
102. Santra
101. Tarja
100. Sirpale
99. Maikki
98. Inno
97. Elisa
96. Mikka
95. Kottby
94. Katri
93. Eija
92. Jaana
91. Inkeri
90. Pappilanmummo
89. -
88. Olga
87. SatuLi
86. HeiniK
86. "raita"
85. Niinu
84. Emma
83. Annika
82. Mrs.Marple
81. Santramaikki
80. Tinaniit
79. Srinity
78. Silppu
77. Riikka
75. Marita
74. Minnah
73. Irkku
72. tayl0r
71. Minna Talo Maalla
70. Telle
69. Talutin
68. Safron
67. Safron
66. satunNainen Paula
65. Milli*
64. Villanne
63. Marjut
62. Lankamariio
61. Oranssi
60. Megi
59. Iso
58. Vihervaaranneli
57. TeSa
56. Päivi
55. Outi
54. Kisulit
53. Lankavakka
52. Siskohanne
51. Pirjo-Riitta
50. EllinTyttö
49. Lotta-Mari
48. kardemumma
47. Huopatossunen
46. Kokox
45. Thuja
44. Lankarulla
43. Kerttunenko
42. SinikkaP
41. Noki
40. Kirsi74
39. Hennah
38. Maame
37. Seikku
36. Linda
35. Täti sininen
34. Annikainen
33. Anitta
32. Kristiina
31. Hepsi
30. Jeikka
29. Maria H
28. Lankakeiju
27. Hupsis
26. Pirena
25. Tanjav
24. Kirsij
23. Kangaskasa
22. Tiiq
21. Knea
20. Pinni
19. Susanne
18. Pitsisukka
17. Sarastusta
16. Raijis
15. Tiina
14. Isognu
13. Amerikan Elise
12. Elise55
11. RyytimaanMinna
10. Gabriella
9. Minttu
8. Taina71
7. Matleena
6. Ertzu
5. Sinikka
4. Pinkki Helmi
3. Suvikummun Marja
2. Villiviini
1. Marelo (emo)
138. Sara
137. Mimmimaria
136. Liinuskainen
135 Jaana S
134. Piianpistot
133. Kesänlapsi
132. Niina
131. Auli
130. Sumppi
129. Essi
128. Jaapa
127. Tintti
126. Wool-Lady
125. Agatha
124. PäiviS
123. Heidi
122. Nirppu
121.Prusiluska
120. Helmi
119. Joky
118. Esme
117. Pirjo
116. Neule-Kirppu
115. Terukas
114. Rva Vaaksanheimo
113. Mammu
112. MaarianLangat
111. Soli
110. A-L
109. H-
108. LeaP
107. Hansu
108. heleena
107. Kirsikkainen
106. KatriK
105. Meiju
104. Sirpa-Liisa
103. TarjaA
102. Santra
101. Tarja
100. Sirpale
99. Maikki
98. Inno
97. Elisa
96. Mikka
95. Kottby
94. Katri
93. Eija
92. Jaana
91. Inkeri
90. Pappilanmummo
89. -
88. Olga
87. SatuLi
86. HeiniK
86. "raita"
85. Niinu
84. Emma
83. Annika
82. Mrs.Marple
81. Santramaikki
80. Tinaniit
79. Srinity
78. Silppu
77. Riikka
75. Marita
74. Minnah
73. Irkku
72. tayl0r
71. Minna Talo Maalla
70. Telle
69. Talutin
68. Safron
67. Safron
66. satunNainen Paula
65. Milli*
64. Villanne
63. Marjut
62. Lankamariio
61. Oranssi
60. Megi
59. Iso
58. Vihervaaranneli
57. TeSa
56. Päivi
55. Outi
54. Kisulit
53. Lankavakka
52. Siskohanne
51. Pirjo-Riitta
50. EllinTyttö
49. Lotta-Mari
48. kardemumma
47. Huopatossunen
46. Kokox
45. Thuja
44. Lankarulla
43. Kerttunenko
42. SinikkaP
41. Noki
40. Kirsi74
39. Hennah
38. Maame
37. Seikku
36. Linda
35. Täti sininen
34. Annikainen
33. Anitta
32. Kristiina
31. Hepsi
30. Jeikka
29. Maria H
28. Lankakeiju
27. Hupsis
26. Pirena
25. Tanjav
24. Kirsij
23. Kangaskasa
22. Tiiq
21. Knea
20. Pinni
19. Susanne
18. Pitsisukka
17. Sarastusta
16. Raijis
15. Tiina
14. Isognu
13. Amerikan Elise
12. Elise55
11. RyytimaanMinna
10. Gabriella
9. Minttu
8. Taina71
7. Matleena
6. Ertzu
5. Sinikka
4. Pinkki Helmi
3. Suvikummun Marja
2. Villiviini
1. Marelo (emo)
Sukkia, säärystimiä ja tossuja kerättiin yhteensä 869 paria! Näistä 565 oli aikuisten, 135 lasten ja 89 vauvojen sukkia. Tossuja tehtiin aikuisille 31, lapsille 4 ja vauvoille 17. Lapsille valmistui 4 paria säärystimiä ja aikuisille 6.
torstai 22. elokuuta 2013
Sukkasato 2013
Heipähei kaikki sukkamaisterit!
Tänä vuonna sukkasatoa emännöi groomeri, Noita Näppärä -blogin kirjoittaja. Ensimmäistä kertaa emännöin mitään näin suurta tapahtumaa, joten olkaahan armollisia!
Nyt on kuitenkin aika pyöräyttää käyntiin sukkasato vuosimallia 2013 ja ottaa ilmoittautumiset vastaan! Ilmoittautua voi sähköpostilla osoitteeseen sukkasato2013@yahoo.fi. Ilmoita samalla nimesi/nimimerkkisi, jolla olet sukkasadossa mukana, blogiosoitteesi, jos haluat sen linkitettävän nimeesi tuossa osallistujalistalla ja sähköpostiosoitteesi blogikutsua varten. Sinulla ei tarvitse olla omaa blogia ennestään, eikä nykyisen blogisi tarvitse olla bloggerissa, tällöin tosin joudut todennäköisesti luomaan itsellesi bloggeriin tunnuksen. Mikäli et kahden päivän sisällä ole saanut kutsua kirjoittamaan jotakin alablogeista, jätä minulle kommentti tänne blogiin ja palaan asiaan, virheitä sattuu ja sähköposteja hukkuu. Ilmoittautua voi aina 1.9. asti.
Säännöt ovat pääsääntöisesti samat kuin edellisinä vuosina, sukkia tehdään koko syys-lokakuu, niitä lasketaan ja pidetään hauskaa. Lopuksi lasketaan loppusaldo ja taputetaan kaikki itseämme selkään, kun on niin paljon saatu sukkia aikaiseksi.
Apuakin toki tarvitsen. Ilmoittautuessa voi myös ilmaista halukkuuttaan toimia apuemona joissakin noista alablogeista, tämä työ pitää sisällään lähinnä vain viikkosaldon laskemisen sunnuntaisin. Olisi myös ihana, jos joku jaksaisi/ehtisi/osaisi tehdä meille tämän vuoden sukkasato-napin, jota porukka voi sitten lisäillä blogeihinsa. Tiedän, se ei ole vaikeaa, mutta minulla ei ole minkäänlaista taiteellista silmää, joten homasta ei tule yhtään mitään.
Neulomisiin!
groomeri

Tunnisteet:
13ilmoittautuminen,
13Valmisteluja,
Tiedotusta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)