maanantai 16. elokuuta 2010

Uusi hyväntekeväisyyskohde

Kuten aiemmin mukana olleet tietävät, julkaisen täällä kokonaan tai osittain sähköposteja, joissa vinkataan uusista sukka-aiheisista hyväntekeväisyystempauksista. Tässä teille osa Kristan viestistä, jonka voi lukea myös hänen blogistaan.


Sukkahaaste
Libanonissa elää arviolta reilu 400 000 palestiinalaispakolaista. He ovat eläneet vaikeissa oloissa nuhjuisissa leireissä jo yli 60 vuotta. Toimeentulo on vaikeaa ja niukkaa, leirit ovat ahtaita, sähköstä ja juoksevasta vedestä on puutetta monessa leirissä. Kuten arvata saattaa, pakolaisten joukossa on lukuisa joukko lapsia, jotka ovat syntyneet ja eläneet ikänsä leireissä; monet eivät ole koskaan olleet leirien ulkopuolella. Suomessa Psykologien Sosiaalinen Vastuu ja Arabikansojen ystävyysseura avustavat palestiinalaispakolaisia eri tavoin.
Yksi projekteista on nimeltään Extreme Survival Team. EST:n puitteissa sponsoroidaan leirien lapsia osallistumaan Beirutin maratontapahtumaan (minimaraton tai fun run). Lapset saavat juoksuasut ja lenkkarit, heille järjestetään kuljetukset leireistä eri puolilta Libanonia Beirutiin, jne. Osallistuminen on lapsille todella tärkeää, lisäksi projektin avulla opetetaan myös liikunnan tärkeyttä ahtaissa oloissa eläville lapsille, jne.
Viime vuonna maratontapahtumaan osallistui 500 palestiinalaislasta kymmenestä pakolaisleiristä eri puolilta Libanonia. Kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan. Osallistujien yksituumainen toive oli, että kaikki halusivat osallistua seuraavanakin vuonna tapahtumaan. Edellisvuonna eräs minimaratoonari totesi tapahtumasta: "Hienointa oli se, että tunsin itseni tasavertaiseksi muitten kanssa ja kaikki olivat meille ystävällisiä".
Beirutin maraton juostaan tänä vuonna 7.11. PSV:n tavoitteena on tuplata osallistujamäärä tänä vuonna 1000:n lapseen! Varoja tarvitaan juoksuasuihin, lenkkareihin, kuljetuksiin, välipaloihin... Lisätietoja PSV hankkeista löytyy osoitteesta vastuu.fi/libanon.
Sitten itse haaste:
Olen tänä vuonna itse lähdössä ensi kertaa Beirutin maratonille. Toivottavasti saan tavata myös kummityttömme, joka on Ein el-Helwehin pakolaisleiristä. Tavoitteeni on, että Extreme Survival Teamin mukana Libanoniin lähtee vähintään 500 paria villasukkia. Yksin en tähän tavoitteeseen yllä ja haastankin jokaisen lukijani mukaan talkoisiin. Yksikin pari on tärkeä! Valmiit sukat tulisi toimittaa minulle lokakuun puoliväliin mennessä (jotta ne ehditään jakaa kaikille tiimiläisille matkaan pakattaviksi). Sukkia tarvitaan kaiken kokoisia: taaperoista teineihin. Lisätietoja saa minulta esim. jättämällä kommentin blogiini tai lähettämällä yksityisviestin Neulomossa.

Ei kommentteja: