tiistai 28. elokuuta 2007

Sukkiasukkia!

Minunkin esittelyni tulee vasta nyt. Koulunalkukiireitä syyttelen...
Vajaa vuosi sitten löysin blogimaailman ja varsinkin nämä neuleblogit. Ja koukussa, tai puikoissa, olin oitis! Toki näillä kilometreillä on jo neulottu,virkattu ja värkätty yhtä ja toista mutta blogimaailma vasta sai sisäisen sukankutojani puhkeamaan kukkaan: Blogeista löytyi muitakin kuin perinteisestä sukkalangasta neulottuja "mummon sukkia" (kaikki kunnia niillekin, itse olin nimittäin vain niitä neulonut), upeita sukkalankoja nettikaupoissa ja sukkakirjoja, joita minulla(kin) on jo pieni rivi hyllyssäni. Nyt tuntuu, että aika ei riitä kaikkien ihanien mallien toteuttamiseen ja kuitenkin sukkalankavarasto kasvaa kaiken aikaa. Nykyisin ajattelen, että mitä ohuempi lanka, sitä ihanammat sukat! (siis päiväkäyttöön. Öisin pidän edelleenkin niitä paksuja "mummosukkia")
Tämän tempauksen myötä toivon (ja pelkään) saavani uusia vinkkejä sukkamaniaani. Onhan joulukin joskus tulossa ja tänä vuonna voisin yllättää lähipiirin erilaisilla sukilla.
Valmiita sukkiani ja jotakin muutakin löytyy blogistani Tuijan tekeleet.

1 kommentti:

Oranssi kirjoitti...

Olisin voinut kirjoittaa tämän. Paitsi että en pidä sukkia jalassa yöllä.

Sukkaillaan!